Hall of Fame

Suomalaisen jalkapallon kunniagalleria, Hall of Fame perustettiin vuonna 1993. Toimikunnassa, joka valitsee jäsenet, on Suomen Palloliitto, Suomen Urheilumuseo, Suomen Jalkapallomuseo ja Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry edustettuina.

Kunniagalleriaan voidaan valita suomalaisen jalkapallon hyväksi tehdystä työstä ansioituneita pelaajia, valmentajia, erotuomareita, järjestö- ja seurajohtajia tai muita jalkapallon parissa toimineita henkilöitä. Henkilö voi päästä kunniatauluun lopetettuaan aktiiviuran vähintään kolme vuotta sitten. Jalkapallomuseo ylläpitää ja kehittää Hall of Famen aineistoa omissa museotiloissaan.

1993 valitut (aakkosjärjestyksessä)

Erik von Frenckell (1887–1977) – Vaikutusvaltaisin jalkapallojohtaja
”Dibl. ins. Erik von Frenckell ansaitsee suurtyöstään suomalaisen jalkapallon hyväksi erikoisen ylistävän maininnan. Hän on tehnyt paljon asettaessaan varoja nuoren jalkapalloilumme kehityksen alttarille.” – Eino Soinio
Aateloituun ruotsinkieliseen tehtailijasukuun syntynyt Erik von Frenckell teki mittavan uran yhteiskunnan ja liike-elämän johtoasemissa ja nousi siinä sivussa Suomen merkittävimmäksi urheilujohtajaksi. 28-vuotiaana von Frenckell rakennutti Suomen ensimmäisen nurmikentän, Töölön Pallokentän, ja vain kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin Palloliiton viidenneksi puheenjohtajaksi. 1920- ja 1930-luvuilla ”joka paikan Erkin” tarmo suuntautui jalkapallon ohella stadion- ja olympiahankkeisiin, joita hän johti tuloksellisiin loppuihinsa saakka.
Von Frenckell ajoi suomalaisen jalkapallon asiaa aktiivisesti myös kansainvälisellä rintamalla. Hän tuli valituksi Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n varapuheenjohtajaksi Helsingissä järjestetyssä kongressissa vuonna 1927 ja oli myöhemmin lähteä ehdokkaaksi myös liiton puheenjohtajavaaliin. Olympiakenraali jätti paikkansa Palloliiton johdossa olympiavuoden 1952 lopussa, mutta liiton kunniapuheenjohtajana hän jatkoi vaikuttamista taustalta vielä pitkään.
Von Frenckellin mittavaan perintöön suomalaiselle jalkapallolle voidaan laskea myös vuonna 1949 jalkapallon kurssi- ja opetuskeskukseksi rakennettu Eerikkilän urheiluopisto. Opisto perustettiin von Frenckellin aloitteesta palstalle, jonka hän lahjoitti Palloliitolle omistamistaan Saaren kartanon maista.

Saavutukset
– Suomen Olympiakomitean jäsen 1919–1976
– Palloliiton puheenjohtaja 1918–1952
– Palloliiton kunniapuheenjohtaja (1952)
– Stadion-säätiön puheenjohtaja 1927–1977
– Helsingin olympialaisten 1952 järjestelytoimikunnan puheenjohtaja 1947–1952
– Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) varapuheenjohtaja 1927–1932 ja 1950–1954
– Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) jäsen 1948–1976

Martti Hirviniemi (1933–2005) – Erotuomarilegenda
”Suomessa ja koko maailmassa on vain yksi, tyyliltään täysin jäljittelemätön Mälli. Kentällä usein lähes eleetön, joskus suorastaan velton näköinen, mutta silti ottelu pysyy hänen hallinnassaan alusta loppuun asti ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkejä.” – Timo Järviö
Martti Hirviniemi on suomalainen erotuomarilegenda. Helsinkiläistuomarin ennätyksiä rikkonut ura kotimaisessa ja kansainvälisessä jalkapallossa alkoi kaudella 1953 – miehen ollessa nuorempi kuin useimmat SM-sarjan pelaajista. Ura alkoi otolliseen aikaan, sillä Palloliiton ja TUL:n yhteistoiminnan eteneminen mahdollisti myös työläistaustaisen Hirviniemen valitsemisen tuomariksi mestaruussarjan otteluihin. Kansainvälisellä rintamalla mies joutui heti debyytissään kovaan paikkaan. Ensimmäiseksi A-maaotteluksi valikoitui MM-karsintaottelu Neuvostoliitto-Turkki vuonna 1961 – pelipaikkana legendaarinen Lenin-stadion Moskovassa ja katsojia reilusti yli 100 000.
Arvovaltaa huokuva Hirviniemi jakoi oikeutta lopulta yhteensä 200 SM-sarjan ottelussa ja 16 maaottelussa. SM-sarjan ennätyslukemat kestivät vuoteen 2007, jolloin Mikko Vuorela kiilasi tilastokärjeksi, mutta maaotteluissa ”Mällin” johto pitää yhä. Uraa uurtavan työpanoksen helminä olivat lukuisat Euroopan seurajoukkueiden cup-kilpailuiden ja MM- ja EM-karsintojen ottelut. Hirviniemi jäi rimaa hipoen Münchenin olympialaisten 1972 ja Länsi-Saksan MM-kisojen 1974 tuomariryhmän ulkopuolelle. Vuonna 1980 päättyneen aktiiviuran jälkeen uusia haasteita Hirviniemelle toivat tehtävät Palloliiton erotuomarikouluttajana.
Hirviniemi sai Kansainväliseltä jalkapalloliitolta ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana suomalaisena FIFA Referee Special Award -palkinnon vuonna 1982. Jalkapallon ohella Martti Hirviniemi nähtiin 10 vuoden ajan jääpalloerotuomarina SM-sarjassa ja kolmissa MM-kisoissa.

Saavutukset
– 16 A-maaottelua
– 200 SM-ottelua
– 5 Euroopan mestarien cupin, 4 cupvoittajien cupin ja 8 UEFA Cupin ottelua
– FIFA-erotuomari 1958–1980
– FIFA Referee Special Award (1982)
– Palloliiton hopeinen ja kultainen erotuomaripilli
– Helsingin Erotuomarikerhon kunniajäsen (1987)

Aatos Lehtonen (1914–2005) – Maalitykistä valmentajaksi
”Lehtonen on vain maalin edessä näkyvillä. Hän koettaa järjestää kaikki kohtaamansa pallot maaliin milloin milläkin kikalla.” – Suomen Urheilulehti 14.9.1936
Aatos ”Atski” Lehtonen jätti suomalaiseen jalkapalloon jälkensä maalitykkinä ja maajoukkuevalmentajana. Lehtosen ura alkoi Helsingin Ponnistuksesta, josta hän siirtyi vuonna 1934 HJK:hon. Seuraavina vuosina SM-sarjassa nähtiin tehokkaampi maaliruisku kuin koskaan aiemmin. HJK-hyökkääjä ylsi 1930-luvulla ennätykselliseen viiteen peräkkäiseen maalikuninkuuteen. Kaudella 1937 mies teki häkellyttävät 25 maalia 13 pelissä.
Lehtonen debytoi maajoukkueessa Berliinin olympialaisissa 1936. Sotavuodet päättivät Lehtosen maajoukkueuran pelaajana, mutta sotien jälkeen hän sai maajoukkueessa uuden roolin – valmentajana. Lehtonen oli ensimmäinen päätoiminen suomalaisvalmentaja maajoukkueessa. Kotikisoihin valmistautuva maajoukkueryhmä tunnettiin ”Atskin permanenttina”. Vuosia yhdessä pysynyt joukkue hävisi ainoan pelinsä olympialaisissa, mutta voitti kisoja ennen Norjan jalkapalloliiton juhlaturnauksen ja saavutti menestystä myös yksittäisissä otteluissa – kruununa sensaatiomainen kotivoitto Jugoslaviasta vuonna 1950.
Aatos Lehtonen oli pelaajien keskuudessa pidetty valmentaja keskustelevan ja diplomaattisen luonteensa vuoksi. Hän lopetti maajoukkuevalmentajana vuoteen 1955, mutta sai vetovastuun vuosikymmenen lopulla uudestaan kahdeksi vuodeksi Kurt Weinreichin lyhyen kauden jälkeen. Siviilissä liikunnanohjaajaksi kouluttautunut helsinkiläinen teki elämäntyönsä VR:n urheilutoimenjohtajana.

Saavutukset
– seurat: Ponnistus, HJK
– 19 A-maaottelua, 7 maalia
– Suomen mestaruus HJK 1936 ja 1938
– SM-sarjan paras maalintekijä 1935–1939
– jääpallossa Suomen mestaruus 1937
– Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1947–1955 ja 1959–1961
– Suomen Palloliiton kunniajäsen (1988)

Stig-Göran Myntti (s. 1925) – Ammattilaisuuden kynnyksellä
”En voinut sitoutua kolmeksi vuodeksi, mutta sain ainakin pari kertaa harjoitella Ladislao Kubalan kanssa. Häntä pidettiin siihen aikaan ehkä maailman parhaana jalkapalloilijana.”
Vaasan voimahahmo Stig-Göran Myntti pelasi pitkän uransa aikana maalivahtia lukuun ottamatta kaikilla pelipaikoilla. Pallolliseen peliin hanakasti – luvan kanssa tai ei – osallistuneena laitapuolustajana mies oli aikaansa edellä, ja seurajoukkueessaan Vaasan IFK:ssa hän pelasikin enemmän hyökkääjänä. VIFK:n suuruuden vuosina 1940-luvun lopulla Myntti oli joukkueensa tärkeimpiä pelaajia ja kausi toisensa jälkeen yksi parhaista maalintekijöistä. Maajoukkueessa Myntti kuului vakiokokoonpanoon yli 10 vuotta. Ajalleen tyypillisesti Myntti ylsi myös jääpallossa maajoukkuetasolle ja oli voittamassa MM-hopeaa vuonna 1957.
Myntti sai jalkansa ammattilaisuralle johtavan oven väliin, mutta päätti vetää sen pois. Loppuvuodesta 1952 FC Barcelona vakuuttui Myntin taidoista siinä määrin, että tarjosi hänelle kolmen vuoden sopimusta, mutta vaasalainen päätti vastata torjuvasti sopimuksen pituuden takia. Hän oli myöhemmin tyrkyllä myös italialaisiin Pro Patriaan ja Genoaan, mutta nuo siirrot kariutuivat Italian omaksuttua kielteisen kannan ulkomaalaisille jalkapalloilijoille myönnettäviin oleskelulupiin.
Pelaajauransa jälkeen Myntti valmensi kotikaupunkinsa VIFK:n lisäksi RU38:a ja nuorten maajoukkuetta. Myntin poika Kenth Myntti (s. 1953) ja pojanpoika Henri Myntti (s. 1982) ovat myös saaneet pelikokemusta SM-tasolta.

Saavutukset
– seurat: VIFK, Rosenlewin Urheilijat -38
– 61 A-maaottelua, 5 maalia
– SM-sarjassa 250 ottelua, 121 maalia
– Suomen mestaruus VIFK 1944, 1946 ja 1953
– SM-sarjan paras maalintekijä 1948

Kai Pahlman (1935–2013) – Banaanipotkulla historiaan
”Jos oltiin tappiolla, Kaitsu huusi, että jos te haluatte pinnarahoja, syöttäkää se pallo mulle.” – Timo Kautonen
Banaanipotku -termin suomalaiseen jalkapallosanastoon tuonut Kai Pahlman oli pelimies, jota tultiin katsomaan kauempaakin. Pahlman oli taiteilija; hän otti tehtäväkseen maksavien katsojien viihdyttämisen niin siviilissä muusikkona kuin pelikentillä hyökkääjänä. ”Kaitsu” laukoi kovaa ja puhtaasti kummallakin jalallaan, vaihtoi pelin painopistettä pitkillä syötöillään ja iski häikäiseviä maaleja. Juoksemisesta hän ei niin välittänyt. Toisinaan miehen seisoskeluun turhautuivat omat joukkuetoveritkin.
Kai Pahlman nousi huipulle HPS:ssä 1950-luvulla, jolloin hänestä tuli vakiokasvo myös maajoukkueessa. Parhaat vuotensa hyökkääjä saavutti seuraavalla vuosikymmenellä – huolimatta siitä, että joutui olemaan vuoden pelaamatta Palloliitolta saamansa pelikiellon takia. HJK:n noustua SM-sarjaan vuonna 1965 pelikieltonsa sovittanut maestro oli liki pitelemätön. SM-sarjan lisäksi maalitili karttui maajoukkueessa. Harvinainen 4-0 -kotivoitto Norjasta muistetaan lähinnä Pahlmanin saksipotkulla tekemästä maalista. Ottelun jälkeen italialaisvärvärit metsästivät miehen allekirjoitusta, mutta joutuivat pettymään: hyvin Suomessakin pimeistä palkkioista netonnut Pahlman torjui kosiskelut.
Pahlman siirtyi uransa viimeisiksi vuosiksi Lahden Reippaaseen. Kaitsu ei pettänyt veteraani-ikäisenäkään: Reipas kiipesi HJK:n yläpuolelle ensin sarjataulukossa, sitten yleisömäärissä. Päätettyään pelaajauransa Pahlman vaikutti jonkin aikaa HJK:n ja maajoukkueen valmennustehtävissä, mutta lopulta taiteilijan ura vei voiton. SM-sarjan kaikkien aikojen maalitilastossa Pahlman on toisena.

Saavutukset
– seurat: HPS, HJK, Lahden Reipas
– 56 A-maaottelua, 13 maalia
– SM-sarjassa 288 ottelua, 191 maalia
– Suomen mestaruus HPS 1957 ja Reipas 1970
– Suomen cupin voitto HPS 1962 ja HJK 1966
– SM-sarjan paras maalintekijä 1958, 1961 ja 1965
– Urheilutoimittajien ja Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1958
– Erik von Frenckell-mitali

Aulis Rytkönen (1929–2014) – Ensimmäinen ammattilainen
”Suomi voi olla ylpeä Rytkösestä. Hän on paras hyökkääjäpelaaja, joka Pohjolassa koskaan on ollut. Olympiakisoissa 1952 hän olisi sopinut meidän yhdistelmäämme.” – Guztáv Sebes, Unkarin ”kultaisen joukkueen” valmentaja
Suomen ensimmäisen jalkapalloammattilaisen tarina alkoi Kuopiosta. Aaro Heikkisen valmennuksessa Aulis Rytkösen lahjakkuus sai kehyksen, jossa kansainvälisissä ammattilaisliigoissa tarvittava taitotaso saattoi jalostua. 16-vuotiaana KuPS:n edustusjoukkueeseen noussut lupaus debytoi A-maajoukkueessa 19-vuotiaana ja kuului ”Atski” Lehtosen permanenttiin aina Helsingin olympialaisiin saakka. ”Aalis” opittiin jo varhain tuntemaan poikkeuksellisesta pallonkäsittelystään ja harhautuksistaan.
Kotikisojen päätyttyä pettymykseen Rytkönen siirtyi ammattilaiskentille Toulouse FC:hen. Debyyttiottelussaan maalin ja maalisyötön tehneestä välihyökkääjästä tuli seitsemän Ranskan-vuotensa aikana yksi joukkueen tähdistä. Lehdistössä ”Monsieur Magicin” taitoja ihmeteltiin ja vertailtiin aikansa maailmantähtiin kuten Alfredo di Stéfanoon ja Stanley Matthewsiin. Rytkösen parhaat saavutukset Toulousessa olivat Ranskan pääsarjan toinen tila vuonna 1955 ja Ranskan Cupin voitto 1957. Tehokkaimmalla kaudellaan 1956/1957 Rytkönen teki Ranskan pääsarjassa yhdeksän maalia.
Suomeen palattuaan Rytkönen siirtyi HJK:n pelaajavalmentajaksi. Valmentajana hän oli tärkeä tekijä niin HJK:n paluussa miesten SM-sarjan huipulle 1960-luvulla kuin HJK:n naisten joukkueen nousussa Suomen naisjalkapallon veturiksi 1970- ja 1980-luvuilla. Rytkönen on ainoa valmentaja, joka on voittanut Suomen mestaruuden sekä miesten että naisten jalkapallossa.

Saavutukset
– seurat: Kuopion Työväen Urheilijat, KuPS, Toulouse FC (FRA), HJK
– 37 A-maaottelua, 7 maalia
– SM-sarjassa 158 ottelua, 68 maalia; Ranskan 2. ylimmällä sarjatasolla 14/9; Ranskan pääsarjassa 106/24
– Suomen mestaruus HJK 1964, Suomen cupin voitto HJK 1966
– Ranskan cupin voitto Toulouse FC 1957
– Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1949, 1950 ja 1952
– Valmentajana: miesten Suomen mestaruus 1964 ja 1978, naisten Suomen mestaruus 1973–1975, 1984, 1986–1988, 1991, 1995 ja 1996
– Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1975–1978
– Suomen valtion Pro urheilu -tunnustuspalkinto (2003)
– Suomen Palloliiton Captain’s Ball (2007)
– Suomen Palloliiton Gladiaattori (2008)
– Suomen Urheilugaalan erikoispalkinto urheilu-urasta (2010)

Thure Sarnola (1917–1993) – Aikaansa edellä
”Paul Rasmussen oli kuusi kertaa läpi, Sarnola torjui. Viimeisen yrityksen jälkeen Rasmussen vaipui kentälle ja peitti kasvonsa.” – Yrjö Asikainen Tanska-Suomi -maaottelusta 1949
Thure Sarnolan vaikutus suomalaiseen jalkapalloon ei rajoittunut pelikentän sisälle, ja yhtä laaja-alainen oli hänen pelityylinsä maalivahtina: ”Tysse” oli ensimmäinen suomalainen maalivahti, joka otti aktiivisesti osaa joukkueensa pelin ohjaamiseen ja avaamiseen. Uransa jälkeen Sarnola edisti saman mallin maalivahtien kehittymistä Palloliiton maalivahtikouluttajana yli kolmen vuosikymmenen ajan.
Ulottuvasta maalivahdista tuli ensimmäinen kuopiolainen maajoukkuepelaaja, kun vain vuoden maajoukkuetta valmentanut unkarilaisluotsi Gábor Obitz valitsi hänet maajoukkueeseen vuonna 1939. Sarnolan maajoukkuedebyytti vierasottelussa Tanskaa vastaan oli yhtä mieleenpainuva kuin aikoinaan Kuopion Pallo-Tovereissa – kummassakin torjuttu rangaistuspotku. Samana vuonna 22-vuotias Sarnola onnistui loistavasti toisenkin kerran, kun kaksinkertainen maailmanmestari Italia onnistui voittamaan Suomen vain vaivoin vasta avatulla Helsingin Olympiastadionilla.
Kokemus teki Kuopion Pallotovereista HPS:n paitaan sotavuosina vaihtaneesta Sarnolasta entistä paremman. Huipputorjunnat vuosien 1948 ja 1949 maaotteluissa olivat johtaa Suomen ensimmäiseen ammattilaissiirtoon, mutta siihen kolmekymppistä maalivahtia pidettiin jo liian vanhana. Sarnola lopetti pelaajana kauteen 1950 voitettuaan 33-vuotiaana Ilves-Kissoissa ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

Saavutukset
– seurat: Kuopion Pallotoverit, PK-37, HPS, Ilves-Kissat
– 25 A-maaottelua
– Suomen mestaruus Ilves-Kissat 1950
– Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1948
– Valmentajana naisten Suomen mestaruus 1971 ja 1972

Eino Soinio (1894–1973) – Huippupelaajasta huippukirjoittajaksi
”Hänen pelissään oli tunnusmerkillistä ensiluokkaisen tekniikan lisäksi miltei synnynnäinen pelisilmä. Juuri hän oli aikanaan maajoukkueittemme suuri strategi.” – Martti Jukola
Eino Soinio vaikutti veljensä Kaarlon tavoin monissa tehtävissä jalkapallon parissa, mutta pelaajana hän ylsi vielä suurempiin mainetekoihin. Soinio oli vuosina 1911 ja 1912 pelanneen Suomen ensimmäisen maajoukkueryhmän kuopus – ja nuoresta iästään huolimatta joukkueen kantavia voimia. Tukholman olympialaisissa juoksuvoimainen keskustukimies teki tärkeän tasoitusmaalin avausottelun voitossa Italiaa vastaan. Maali jäi historiaan, sillä 17 vuoden ja 230 päivän iässä osunut Soinio on edelleen maajoukkueen nuorin maalintekijä. Soinio valittiin lopulta neljänneksi sijoittuneen Suomen ainoana pelaajana turnauksen tähdistöön.
Soinio oli yksi harvoista Tukholman olympiaryhmän pelaajista, jotka jatkoivat maajoukkueessa vuoden 1912 jälkeen. Komeaksi saldoksi kirjattiin lopulta 40 A-maaottelua. Seuratasolla helsinkiläinen edusti suurimman osan vuonna 1927 päättyneestä urastaan HJK:ta, jonka paidassa hän voitti 15 vuodessa seitsemän Suomen mestaruutta. Kaksi viimeistä vuottaan pelaajana mies nähtiin HPS:n paidassa – tuloksena kaksi mestaruutta.
Eino Soinio tunnetaan nykyisin jopa paremmin urheilutoimittajan urastaan. Nimimerkillä ”M-o-n-i” Suomen Urheilulehteen kirjoittaneen Soinion repertuaariin kuuluivat kattavat tekstit sekä jalkapallosta että voimailulajeista. Kynämiehen uraa täydensivät urheilukirjat, joista jalkapallon osalta merkittävin oli vuonna 1947 julkaistu suomalaisen ja kansainvälisen jalkapallon historiaa käsittelevä Kuningas Jalkapallo.

Saavutukset
– seurat: HJK, HPS
– 40 A-maaottelua, 2 maalia
– Suomen mestaruus HJK 1911, 1912, 1917–1919, 1923 ja 1925; HPS 1926 ja 1927
– Tukholman olympialaisissa 1912 4. sija
– Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki

Niilo Tammisalo (1894–1982) – Palloprofessori
”Suomalaisella nuorukaisella on yhtä hyvät taipumukset maailman huippupelaajaksi kuin minkä muun maan edustajalla tahansa.”
Niilo Tammisalo oli monipuolinen kyky, joka taisi paitsi pelaamisen myös kirjoittamisen ja opettamisen. Helsinkiläinen todisti pallopoikana HJK:n ensimmäisiä SM-otteluita 1900-luvun alussa ja pelasi maalivahtina seuran ensimmäisen mestaruuden voittaneessa ryhmässä vuonna 1911. Maajoukkueessa hän debytoi vuonna 1919 ja oli joukkueen ykkösmaalivahti seuraavat viisi vuotta. Silmälasipäinen vahti tunnettiin varmana torjujana ja rohkeana nyrkkeilijänä.
Tammisalon näkökulma jalkapalloon oli varsin akateeminen; teoreettinen ajattelu ja kirjalliset kyvyt tuottivat jo vuonna 1920 ensimmäisen jalkapallon suomenkielisen opaskirjan Jalkapallo: Käsikirja jalkapalloilijoille. Seuraavana vuonna Tammari hankki Englantiin suuntautuneella opintomatkallaan tietoa lajin ytimestä ja sai käytännönkin kokemusta pelatessaan eteläenglantilaisessa amatöörijoukkueessa. Vuoden 1938 julkaisu Jalkapallotaito: miten opin pelaamaan ja opetan jalkapalloa kruunasi Tammisalon kirjallisen uran. Kaikkia jalkapallon osa-alueita syvältä luotaavaa teosta käytettiin vuosikymmeniä jalkapallovalmennuksen tärkeimpänä oppikirjana.
”Palloprofessorilla” riitti tarmoa jalkapallon ohella jääpalloon ja ensiaskeleita Suomessa ottaviin koripalloon ja jääkiekkoon. Asuessaan Tampereella 1930-luvulla Tammisalo valmensi perustamansa Ilveksen kahteen jääkiekon Suomen mestaruuteen. Koripallossa vaikuttaminen tapahtui liittotasolla, Suomen Koripalloliiton puheenjohtajana. Suurimman osan työurastaan mies teki Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen urheiluopettajana.

Saavutukset
– seurat: HJK
– 29 A-maaottelua
– Suomen mestaruus 1911, 1912, 1917–1919, 1923 ja 1925
– jääpallossa Suomen mestaruus 1921, 1923, 1924 ja 1928
– jääkiekossa valmentajana Suomen mestaruus 1936 ja 1937
– Suomen Koripalloliiton puheenjohtaja 1939–1943
– Suomen Palloliiton ainaisjäsen
– Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki

Arto Tolsa (1945–1989) – Pitkä ura, lyhyt elämä
”Hänen nimensä on jo niin kuuluisa, että Pohjoismaiden joukkueissa laaditaan erikoisvartiointi aina hänelle.” – Suomen Urheilulehti, 1970
Arto Tolsan nousu 1970-luvun johtavaksi suomalaispelaajaksi alkoi KTP:ssä vuonna 1962. Debyyttikauttaan pelannut 16-vuotias Tolsa piti tuolloin kokeneempia pelaajia pilkkanaan iskemällä Suomen sarjassa pelanneille kotkalaisille peräti 43 maalia. Olavi Laaksosen maajoukkueeseen hän nousi vain kaksi vuotta myöhemmin ja piti kiinni paikastaan lähes 20 vuotta.
Kookkaan mutta säästeliäästi liikkuneen keskushyökkääjän taidot eivät maaleista huolimatta herättäneet varauksetonta ihailua. Tolsan ammattilaisura urkeni pikemminkin hänen oman aktiivisuutensa kuin värvärien painostuksen seurauksena. Talvikaudella 1968/1969 mies antoi näyttöjä belgialaisten ammattilaisseurojen harjoituksissa, mutta tehtyään viimein sopimuksen antwerpenilaisen Beerschotin kanssa juuttui vuodeksi seuran reserveihin. Kaudella 1970/1971 Tolsa sai loukkaantuneen Saksan maajoukkuemiehen Lothar Emmerichin paikan joukkueesta ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Kotkalainen kruunasi kautensa Belgian cupin finaalissa, jossa hän iski ratkaisevan osuman jatkoajalla.
Tolsan pelipaikka vaihtui vuonna 1973 keskushyökkääjästä liberoksi. Fyysisesti ja teknisesti vahvana, hyvin sijoittuvana pelaajana Tolsasta tuli puolustuksen johtaja niin Beerschotissa kuin Suomen maajoukkueessa. Tolsa päätti vuosikymmenen pituiseksi venyneen ammattilaisuransa toiseen Belgian Cupin voittoon vuonna 1979, ja vain vuotta myöhemmin hän ratkaisi Suomen cupin finaalin KTP:lle kahdella viime minuuttien maalillaan.
Kotkalaisjätin peliura oli pitkä mutta elämä päättyi ennen aikojaan. Tolsa menehtyi 43-vuotiaana alkoholismista seuranneeseen sairaskohtaukseen.

Saavutukset
– seurat: KTP, Germinal Beerschot (BEL)
– 77 A-maaottelua, 9 maalia
– SM-sarjassa 201 ottelua, 126 maalia; Belgian pääsarjassa 200/14
– Suomen cupin voitto 1967 ja 1980
– Belgian cupin voitto 1971 ja 1979
– Palloliiton ja Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1971, 1974 ja 1977
– Kotkan jalkapallostadion on nimetty Arto Tolsa Areenaksi

Max Viinioksa (1905–1977) – Murtaja
”Murtaja puki ruunun ryntyt päällensä paria päivää ennen ottelua ja oli siis sotaisella päällä.” – Eino Soinio
Max Viinioksa oli sotienvälisinä vuosikymmeninä helsinkiläisen jalkapallon yksi profiilipelaajista. Helsingissä syntynyt, varttunut ja kuollut Viinioksa aloitti pelaajana HJK:ssa, jossa voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa vuonna 1926. Tunnetuksi jalkapalloilijaksi vankkarakenteinen sivutukimies nousi kuitenkin paikallisvastustaja HPS:ssä. Teknistä lyhytsyöttöpeliä pelanneessa Hopsissa Viinioksa erottui pelityylillään, joka kiteytyy lempinimessä Murtaja.
Viinioksan maajoukkueura päättyi 50 A-maaotteluun vuonna 1935. Ajalleen tyypillisesti ”Murtaja” pelasi maajoukkuetasolla myös jääpalloa sekä vähemmän tyypillisesti myös jääkiekkoa, jossa hän kuului vuonna 1928 muodostettuun Suomen ensimmäiseen jääkiekkomaajoukkueeseen. Peliuran jälkeen Viinioksasta tuli kansainvälisiäkin otteluita viheltänyt jalkapallo- ja jääpalloerotuomari sekä järjestöaktiivi. HPS:ssä mies vaikutti 1960-luvulle saakka. ”Vihreiden jääkärien” viimeiset suuruudenvuodet olivat pitkälti Viinioksan tehokkaan värväyksen ansiota. Hänet onkin nimetty seuran kunniapuheenjohtajaksi.

Saavutukset
– seurat: HJK, HPS
– 50 A-maaottelua, 1 maali
– Suomen mestaruus HJK 1925; HPS 1927, 1929, 1932, 1934 ja 1935
– HPS:n kunniapuheenjohtaja

1994 valitut

Ernst Grönlund (1902–1968) – Kolmen leirin mies
”Erkkuli Grönlund on eturivimme ’hiljainen taktikko’, jonka harkitseva pelitapa on hyvään tarpeen tulisissa temmellyksissä.” – Suomen Urheilulehti, 1936
Harvan urheilijan henkilöhistoria heijastelee aikansa poliittisia virtauksia yhtä selvästi kuin Ernst Grönlundin. ”Erkkuli” muistetaan sekä pelitaidoistaan että siitä, että hän ehti urallaan edustaa kolmen eri keskusjärjestön alaista seuraa. Vasempana välihyökkääjänä viihtynyt Grönlund voitti TUL:n mestaruuden Töölön Vesassa vuonna 1926 ja edusti liittoaan sekä Frankfurtin työläisolympialaisissa 1925 että Moskovan spartakiadeissa kolme vuotta myöhemmin. Liittoa halkoneen valtakamppailun seurauksena Grönlund ja muut spartakiadeihin osallistuneet erotettiin TUL:stä, jonka jälkeen useimmat heistä liittyivät Työläisurheilun Yhtenäisyyskomiteaan (TYK).
Kun TYK lakkautettiin muiden kommunististen järjestöjen tavoin kesällä 1930, katsoi ”Erkkuli” parhaaksi jättää työläisurheilun kokonaan. Uudeksi seuraksi valikoitui ruotsinkielinen porvariseura HIFK, jossa Grönlund juhli SM-sarjan voittoa lopulta neljästi. HIFK:n punapaidan lisäksi Grönlund puki -30-luvulla päälleen myös sinivalkoista. Hän edusti maajoukkuetta muun muassa Berliinin olympialaisissa 1936: Suomen ainoassa, 7-3 -tappioon päättyneessä ottelussa Perua vastaan Grönlundille merkittiin maali ja maalisyöttö.
SM-tasolla miehen pelit katkaisi kesällä 1941 alkanut jatkosota, mutta alasarjoissa pelejä kertyi vanhemmallakin iällä. Työläisjalkapallon pariin palanneen ”Erkkulin” panos oli tärkeä niin kentällä kuin taustajoukoissa, kun Helsingin Jyry käynnisti jalkapallotoimintaansa 1940-luvulla.

Saavutukset
– seurat: Töölön Vesa, HIFK, Helsingin Jyry
– 37 A-maaottelua, 10 maalia
– Suomen mestaruus HIFK 1931, 1932 ja 1937
– TUL:n mestaruus Töölön Vesa 1926 ja 1930

Juhani Peltonen (s. 1936) – Lumijänis
”Kentällä olivat Seeler, Held, Libuda, Tilkowski, Emmerich – paras oli kuitenkin suomalainen lumijänis Peltonen” – Bild Saksan Bundesliigan ottelusta Dortmund-HSV 1965
Juhani Peltonen debytoi SM-tasolla 17-vuotiaana vuonna 1954, ja seuraavana vuonna nuori mies pelasi jo maajoukkueessa. Peltosen uran ensimetreihin sisältyi myös jakso ulkomailla: valkeakoskelainen pääsi Juuso Waldenin kontakteilla muutamaksi kuukaudeksi Belgradiin, jossa hän imi oppia paikallisen urheiluseuran harjoituksissa.1960-luvun alussa nopea, kovaa laukova laitahyökkääjä oli jo avainpelaaja sekä Valkeakosken Hakassa että A-maajoukkueessa.
Kesällä 1964 Peltonen iski kuukauden aikana kaksi maalia Saksan maajoukkuemaalivahti Hans Tilkowskin taakse – ensimmäisen Pohjola-Muu Eurooppa -näytösottelussa Kööpenhaminassa, jälkimmäisen MM-karsintaottelussa Helsingissä. Siirto Saksan Bundesliigan Hamburger Sport-Vereiniin lyötiin lukkoon saman vuoden syksyllä. Peltonen pelasi Saksassa kaksi kautta, jotka sisälsivät sekä huippusuorituksia että vastoinkäymisiä. Juhani Peltonen-Uwe Seeler -tutkaparin otteita ylistettiin lehdistössä, mutta suomalaiselle tutuiksi tulivat myös loukkaantumiset, reservikomennukset ja ankara kurinpito.
Pelattuaan HSV:ssä kaksi kautta Peltonen ei päässyt seurajohdon kanssa yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa ja päätti palata vakaampaan ympäristöön Valkeakoskelle. Uransa viimeisinä vuosina mies osoitti muuntautumiskykyään siirtymällä laitakiitäjästä pelinrakentajaksi. Viimeisen maaottelunsa Peltonen pelasi vuonna 1970; SM-tasolla pelit päättyivät kaksi vuotta myöhemmin.
Lopetettuaan pelaajana Peltonen jatkoi Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa myyntimiehenä. Eläkevuosinaan Jussi innostui kuvataiteesta: ”Schneehase”-ateljeessaan Valkeakoskella maalaavan Peltosen taidetta on ollut esillä useissa näyttelyissä. Peltonen oli myös yksi aloitteentekijöistä, kun Suomen jalkapallomuseo perustettiin 1990-luvun alussa.

Saavutukset
– seurat: Valkeakosken Haka, Hamburger Sport-Verein (GER)
– 68 A-maaottelua, 10 maalia
– SM-sarjassa 304 ottelua, 109 maalia; Saksan Bundesliigassa 38/6
– Suomen mestaruus 1960 ja 1962
– Suomen cupin voitto 1955, 1959, 1960, 1963 ja 1969
– vuoden jalkapalloilija 1960, 1962 ja 1964 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1965 (Urheilutoimittajat)
– Suomen valtion Pro urheilu -tunnustuspalkinto (2005)
– Suomen Palloliiton Gladiaattori (2008)

1996 valitut

Veikko Asikainen (1918–2002) – Esimerkillinen johtaja
”Pelikenkien nappulat lyötiin kenkiin lestin avulla. Kun kaikki eivät osanneet, Vekkeli Asikainen joutui sitäkin tekemään. Asikaisella riitti työtä, kun hän oli kapteeni, valmentaja ja osin välinehuoltajakin.” – Aimo Pulkkinen
Veikko Asikainen pelasi jalkapallouransa ensimmäisen vuosikymmenen synnyinkaupunkinsa ylpeydessä TPS:ssä mutta päätyi tekemään elämäntyönsä Valkeakoskella. Välihyökkääjänä TPS:ssä ja sivutukena maajoukkueessa esiintynyt ”Vekkeli” oli monipuolinen pelaaja, joka vartioi vastustajaansa tunnollisesti ja rakensi peliä tarkoilla syötöillä. 52 SM-sarjamaalistaan huolimatta miestä ei tunnettu maalinsylkijänä – maajoukkuemaaleja hänelle ei siunaantunut ainuttakaan – vaan vastuuntuntoisena johtajatyyppinä, jolle saattoi huoletta antaa kapteenin nauhan. Asikainen täytti kapteenin virkaa myös Suomen ainoaksi jääneeksi ottelussa Helsingin olympialaisissa 1952.
Juuso Walden hankki Asikaisen Valkeakoskelle vuonna 1947, kun hän tarvitsi kokeneen pelimiehen Suomen sarjasta ylöspäin tähyilleen Hakan pelaajavalmentajaksi. Asikainen täytti paikkansa Waldenin käsikirjoituksessa paremmin kuin tuskin edes patruuna itse osasi odottaa. Nuorten hakalaisten – joihin lukeutui muun muassa tuleva ammattipelaaja Juhani Peltonen – kasvattajana ”Vekkeli” valoi tukevan perustan Hakan nousulle kansalliselle huipulle 1950- ja 1960-luvuilla.

Saavutukset
– seurat: TPS, Valkeakosken Haka
– 56 A-maaottelua
– SM-sarjassa 231 ottelua, 52 maalia
– Suomen mestaruus TPS 1939 ja 1941
– Suomen cupin voitto Haka 1955

1997 valitut

Juuso Walden (1907–1972) – Patruuna
”Eilen oli Hakalla suuri päivä, joka olisi helposti voinut muodostua vielä suuremmaksi, jos joukkue kentällä ja johto ulkopuolella olisivat olleet vähänkin valveilla.”
Erik von Frenckelliä Palloliiton puheenjohtajana vuonna 1953 seurannut Juuso Walden tunnetaan paremmin Valkeakosken tehdaspatruunana. Isäänsä Rudolf Waldenia Yhtyneiden Paperitehtaiden johtajana seurannut Walden innostui jalkapallosta opiskellessaan Englannissa 1930-luvun alussa. Palattuaan Suomeen hän loi Valkeakosken Hakasta suomalaisen tehdasjoukkueen prototyypin ja yhden SM-sarjan historian menestyneimmistä seuroista. Vuorineuvos johti niin tehdasta kuin sen alaista jalkapalloseuraa autoritäärisellä mutta tarvittaessa joustavalla otteella.
Palloliiton puheenjohtajana Juuso Walden perusti Suomen cupin, jonka ensimmäinen voittaja vuonna 1955 oli – mikäpä muu kuin – Valkeakosken Haka. Waldenin ansioihin voi lukea myös aiemmin lähes olemattoman juniorityön kehittämisen sekä TUL:n kanssa vuonna 1956 solmitun yhteistoimintasopimuksen.
Waldenin suku on ollut näkyvästi mukana suomalaisessa jalkapallossa Juuson jälkeenkin. Waldenin lapsenlapsista Jan Walden on vaikuttanut Veikkausliigan toimitusjohtajana ja Timo Walden maajoukkueen tiedotuspäällikkönä.

Saavutukset
– Vuorineuvos
– Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n toimitusjohtaja 1940–1969
– Suomen Palloliiton ainaisjäsen 1947
– Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1953–1963
– Valkeakosken Hakan ja MyPa-47:n perustajajäsen

Olavi Laaksonen (1921–2004) – Kunnon kohottaja
”Jouduin juoksemaan Cooperin testin Olan auton valojen loisteessa Eerikkilän lumista ja pimeää tietä. Ola tööttäsi, kun 12 minuuttia oli kulunut. Tulos laskettiin auton trippimittarista.” – Matti Mäkelä
Olavi Laaksonen muistetaan ennen kaikkea pitkäaikaisena maajoukkueluotsina, mutta pelaajanakin hän oli kansallista huippua. Turun Tovereissa kaikki SM-sarjan pelinsä pelannut maalivahti sai 1940-luvun lopussa Thure Sarnolan paikan A-maajoukkueessa ja vartioi maalia myös Suomen ainoaksi jääneessä ottelussa Helsingin olympialaisissa.
Olavi Laaksosen valmentajaura käynnistyi TuTossa, mutta pisimmän työrupeamansa hän teki A-maajoukkueessa. Vuonna 1962 alkanut kymmenen vuotta kestänyt aikakausi maajoukkueessa muistetaan erityisesti ankarasta fyysisestä harjoittelusta; maajoukkuepelaajien kuntoa hiottiin tieteellisillä menetelmillä ja ympärivuotisilla leirityksillä, joilla pyrittiin parantamaan myös pelaajien taktista kurinalaisuutta. ”Olan” kova linja tuotti Suomelle epäviralliset Pohjoismaiden mestaruudet vuosina 1964 ja 1966 sekä parantuneita esityksiä MM-karsinnoissa – muun muassa komeat kotivoitot Puolasta ja Espanjasta.
Irtisanouduttuaan maajoukkuevalmentajan tehtävistä Laaksonen vaikutti viimeiset vuotensa valmentajana jälleen Turussa. Kohokohtana oli vuosi 1975, jolloin Laaksosen TPS voitti Suomen mestaruuden. Vuoden 1977 SM-pronssin jälkeen valmentajalegenda siirtyi tausta- ja koulutustehtäviin.

Saavutukset
Pelaajana:
– seurat: Turun Toverit
– 21 A-maaottelua
Valmentajana:
– seurat: Turun Toverit, TPS
– Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1962–1974
– Pohjoismaiden (epävirallinen) mestaruus 1964 ja 1966
– Suomen mestaruus TPS 1975
– Suomen jalkapallovalmentajat ry:n puheenjohtaja 1983–1987
– Suomen Palloliiton kunniajäsen
– Suomen urheilun kultainen ansioristi

2003 valitut

Frans Karjagin (1909–1977) – Liukutaklauksen pioneeri
”Fraden tapainen kova, mutta samalla täysin gentlemannipelaaja ei ole aivan jokapäiväinen tapaus suomalaisessa jalkapallossa. Hänen pallonkäsittelynsä on äärimmäisen joustavaa, mutta samalla ratkaisevan rohkeaa.” – Suomen Urheilulehti, 1933
Frans Karjagin oli Karjaginien veljessarjan keskimmäinen – ja maineikkain jalkapalloilija. ”Frade” pelasi koulupoikana vanhemman veljensä Alexanderin (s. 1896) seurassa HPS:ssä, mutta aikuisten peleissä hän esiintyi ensimmäisen kerran työläisseura Töölön Vesassa vuonna 1925. Fyysinen ja pallovarma puolustaja ehti juhlia Vesan riveissä TUL:n mestaruutta kertaalleen kunnes pelit työväenurheilussa päättyivät TUL:n antamaan kilpailukieltoon, jonka saivat kaikki Moskovan spartakiadeihin vuonna 1928 lähteneet urheilijat.
Uudeksi seuraksi valikoitui HIFK, jossa hänestä kehittyi yksi pelipaikkansa valioista 1930-luvulla. Helsinkiläispuolustaja voitti HIFK:ssa neljä Suomen mestaruutta ja pelasi 59 A-maaottelua, joka oli enemmän kuin kellään muulla siihen saakka. ”Frade” muistetaan myös pelityylistään, sillä hän hyödynsi pelissään liukutaklausta yhtenä ensimmäisistä suomalaispelaajista. Myöhemmän ajan HIFK-legenda Åke Lindmanin kerrotaan oppineen taito juuri Frans Karjaginilta.
Sekä HIFK:ssa että maajoukkueessa Frans sai seuraa veljestään Leosta (s. 1911), joka operoi toisessa päässä kenttää, hyökkääjänä. Ajalleen ominaisesti Karjaginit pelasivat maajoukkuetasolla myös jääpalloa. Frans Karjagin voitti jääpallomestaruuksia HIFK:ssa peräti seitsemän.

Saavutukset
– seurat: HPS, Töölön Vesa, HIFK
– 57 A-maaottelua
– Suomen mestaruus HIFK 1930, 1931, 1933 ja 1937
– TUL:n mestaruus Töölön Vesa 1926

Erkki Poroila (1921–2012) – Jalkapalloeversti
”Erinomaista organisointikykyä kuvastaa tapa, jolla hän puhui 1980-luvulla itsensä Moskovassa venäläisen sotilaslentokoneen ohjaamoon ehtiäkseen ajoissa jalkapalloturnaukseen Odessassa.” – Heikki Poroila
Puolustusvoimista Palloliittoon tullut Erkki Poroila työskenteli Palloliiton pääsihteerinä vuosina 1966–1978. Sotakorkeakoulun käynyt eversti palveli sotilasasiamiehen apulaisena Lontoossa 1950-luvulla ja sotilasasiamiehenä Varsovassa seuraavalla vuosikymmenellä. Näissä tehtävissä mies hankki kielitaidon, joka nousi arvoonsa, kun suomalaisen jalkapallon kansainväliset yhteydet lisääntyivät 1960-luvulta alkaen. Ennen valintaansa pääsihteeriksi Poroila oli vuosia SPL:n ulkoasiainvaliokunnan jäsen.
Kielitaitoinen kosmopoliitti oli aktiivinen myös FIFA:ssa ja UEFA:ssa – edellisessä hän vaikutti kilpailuvaliokunnan jäsenenä ja jalkapallohallinnon kouluttajana, jälkimmäisessä tutuksi tulivat kurinpito- ja valitusvaliokunnat. Pääsihteerikautensa jälkeen Poroila omistautui entistä enemmän kansainvälisille tehtäville. Hän toimi lehdistöpäällikkönä vuoden 1986 MM-kisoissa ja otti osaa erilaisiin järjestelytehtäviin vuoden 1984 EM-kisoissa, vuoden 1985 nuorten MM-kisoissa ja Soulin olympialaisissa 1988.
Palloliitossa Poroila vaikutti 1980-luvulla kansainvälisenä neuvonantajana. Ulkomaille ottelu- ja koulutusmatkoille suunnanneet seurat hyödynsivät säännöllisesti hänen osaamistaan ja kontaktejaan.

Saavutukset
– Suomen Palloliiton pääsihteeri 1966–1983
– Suomen Palloliiton kunniapääsihteeri
– FIFA:n kilpailuvaliokunnan jäsen ja hallinnon kouluttaja
– UEFA:n kurinpito- ja valitusvaliokunnan jäsen
– FIFA:n ja UEFA:n ottelutarkkailija
– lehdistöpäällikkö jalkapallon MM-kisoissa 1986

Ari Hjelm (s. 1962) – Menestyjä
”Yleensä olen nujertanut pakin muutamalla hyvällä harhautuksella, minkä jälkeen olen vähän jutellut. Pakki joko kuumenee tai masentuu.”
Ari Hjelm jää historiaan miehenä, joka siirsi maajoukkueen maalitilaston kärkipaikkaa vuosikymmeniä hallussaan pitäneen Verner Eklöfin tilastokakkoseksi. ”Zicoksi” maalivainunsa vuoksi ristitty hyökkääjä teki läpilyöntinsä Ilveksen keltapaidassa 1980-luvun alkuvuosina. Hjelm iski jo ensimmäisellä kaudellaan SM-sarjassa 12 maalia, ja tahti säilyi kovana kausi toisensa jälkeen. Kaudella 1987 päämäärätietoinen tamperelainen tyhjensi palkintopöydän voitettuaan pääsarjan maalipörssin 20 maalilla.
Hjelm siirtyi ulkomaille ammattilaiseksi kesken kahdeksatta kauttaan Ilveksessä. Saksalaisessa Stuttgart Kickersissä keskushyökkääjä Hjelm joutui sopeutumaan muillekin paikoille. Toisinaan hänet nähtiin jopa puolustuksessa. Miehen debyyttikausi ulkomailla tuotti 32 ottelua, viisi maalia ja putoamisen Bundesliigasta. Loput pelinsä ulkomailla Hjelm pelasi Saksan toiseksi ylimmällä sarjatasolla, Kickersin lisäksi hampurilaisessa St. Paulissa. A-maajoukkueessa tamperelainen saavutti lopulta komean 100 ottelun rajapyykin, mikä huomioitiin valinnalla maajoukkueen kunniakapteeniksi vuonna 1996.
”Zicosta” tuli menestyjä myös valmennusrintamalla. Hän otti Tampere Unitedin ohjat kaudeksi 2001 ja luotsasi seuran jo debyyttikaudellaan mestariksi. Myöhemmin mestaruuksia kertyi kaksi lisää. Niistä jälkimmäisellä, vuonna 2007, joukkueessa oli mukana myös hänen poikansa Jonne (s. 1988), isänsä tavoin hyökkääjä. Jätettyään TamU:n vuonna 2010 Hjelm on keskittynyt uraansa yrityselämässä.

Saavutukset
Pelaajana:
– Seurat: Ilves, HJK, Stuttgarter Kickers (GER) ja St. Pauli (GER)
– 100 A-maaottelua, 20 maalia
– SM-sarjassa 289 ottelua, 152 maalia; Saksan Bundesliigassa 32/5; Saksan 2. Bundesliigassa 71/12
– Suomen mestaruus Ilves 1983
– Suomen cupin voitto Ilves 1990
– Nuorten maajoukkueen paras pelaaja 1983
– Urheilutoimittajien ja Palloliiton Vuoden jalkapalloilija 1987
– SM-sarjan paras maalintekijä 1987
– Suomen jalkapallomaajoukkueen kunniakapteeni (1996)
-Suomen Palloliiton Gladiaattori
Valmentajana:
– Suomen mestaruus Tampere United 2001, 2006 ja 2007
– Suomen cupin voitto Tampere United 2007
– Vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 2001, 2006 ja 2007

2005 valitut

Verner Eklöf (1897–1955) – Pitkäaikainen tilastokärki
”Iltapuolella kävivät palloilijamme katsomassa kuulua Holmenkollenin mäkeä. Näin kesällä katsottuna se ei tehnyt mitään ’hirvittävää’ vaikutusta. Tästä kai johtui se, että matkassa oleva mäenlaskijamme Werner Eklöv sai kuulla tavallista kirpeämpiä pistosanoja hänen talvisista kuperkeikoistaan.” – Suomen Urheilulehti, 1921
Töölön kasvatin Verner Eklöfin lajiyhdistelmä oli poikkeuksellinen: monipuolinen urheilijatyyppi nousi Suomen huipulle jalkapallon ja jääpallon lisäksi yhdistetyssä hiihdossa. Jalkapallossakaan Eklöfiä ei tunnettu yhden pelipaikan miehenä. Hän nousi HIFK:n edustusjoukkueeseen vuonna 1913 tukimiehenä, mutta siirryttyään HJK:hon vuonna 1920 tuli tunnetuksi maaliahneena hyökkääjänä. Eklöf muodosti niin Klubissa kuin A-maajoukkueessa tehokkaan tutkaparin laitahyökkääjä Hjalmar Kelinin kanssa. Eklöf teki seitsemän vuotta kestäneen maajoukkueuransa aikana peräti 17 maalia, mikä piti hänet A-maajoukkueen maalitilaston kärjessä yli 60 vuotta.
Kestävyydestään tunnetun Eklöfin urheilu-uran huippuhetket koettiin epäilemättä vuonna 1923. Talvella hän voitti yhdistetyn Suomen mestaruuden ensimmäistä kertaa järjestetyissä Salpausselän kisoissa, ja kesällä mies oli mukana maajoukkueen unohtumattomalla Keski-Euroopan kiertueella, joka tuotti muun muassa vierasvoiton Saksasta. Seuraavana vuonna hän sijoittui yhdeksänneksi Chamonix’n talviolympialaisten yhdistetyssä. Pelaamisen lisäksi Eklöf tunnettiin erotuomarina ja järjestötoimijana.
Eklöfin urheilu-ura päättyi vuoteen 1927. Totuttuja kaavoja Eklöf ei tämän jälkeenkään seurannut, sillä hän vaihtoi ajan tendenssien vastaisesti porvarillisen leirin työväenurheiluun aloittamalla työt Työväen Urheiluväline Oy:n johtajana.

Saavutukset
– seurat: HIFK, HJK
– 32 A-maaottelua, 17 maalia
– Suomen mestaruus HJK 1923 ja 1925
– jääpallossa Suomen mestaruus 1921, 1923 ja 1924
– Yhdistetyssä hiihdossa Suomen mestaruus 1923 ja 1924
– Chamonix’n talviolympialaisissa 1924 9. sija yhdistetyssä hiihdossa

Timo Kautonen (s. 1945) – Ensimmäinen libero
”Hän pelaa aina valtavalla tahtotasolla, satoi taivaalta vettä tai nauloja.” – Olavi Laaksonen
Timo ”Tilli” Kautonen teki pitkän uran kotikaupunkinsa Lahden eri joukkueissa: mies pelasi Lahden Reippaassa vuoden 1963 debyyttinsä jälkeen 15 vuotta, jonka jälkeen kokemusta karttui Lahden Palloseurassa ja Kuusysissä. Uransa aikana Kautonen juhli Suomen mestaruutta neljästi ja Suomen cupin voittoa ennätykselliset kahdeksan kertaa.
Kautonen edusti aikanaan uudentyyppistä puolustajaa. 173 cm pitkä pelaaja ei loistanut pääpelissä mutta vakuutti katkoillaan, taklauksillaan ja rakentavilla syötöillään. Omintakeiset ominaisuudet tasasivat ”Tillin” tietä liberoksi – ensimmäiseksi laatuaan Suomessa. Aggressiivinen ja nopea puolustaja teki pelipaikastaan omansa myös maajoukkueessa, jossa hänelle kertyi 47 ottelua. Vuonna 1967 Kautonen sai kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen punaista korttia katsellut Suomen maajoukkuepelaaja.
Timo Kautonen kuuluu todelliseen jalkapallosukuun. Timon veljet Mikko (s. 1948) ja Olli (s. 1951) saivat myös kokemusta SM-tasolta – edellinen 12 kauden, jälkimmäinen kahden ottelun verran – ja hänen pojistaan Turosta (s. 1969) ja Tommista (s.1971) kasvoi myös pelimiehiä. Tommi Kautonen seurasi isäänsä A-maajoukkueeseen saakka ja on pelaajauransa jälkeen valmentanut FC Lahtea ja Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkuetta.

Saavutukset
– seurat: Lahden Reipas, Lahden Palloseura, Kuusysi
– 51 A-maaottelua
– SM-sarjassa 384 ottelua, 12 maalia
– Suomen mestaruus Reipas 1963, 1967 ja 1970; Kuusysi 1982
– Suomen cupin voitto Reipas 1964, 1972–1976 ja 1978; Kuusysi 1983
– vuoden jalkapalloilija 1967 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1970 (Urheilutoimittajat)

2007 valitut

Kaarlo Soinio (1888–1960) – Jalkapallon äänenkannattaja
”Päästäisimmekö sellaisen oppimistilaisuuden ohitse kuin mitä Tukholman olympialaisten jalkapallokilpailut epäilemättä ovat? Jalkapallon pelaajaksi ei opi kirjasta lukemalla ja pelisääntöjä tutkimalla, vaan ahkeralla harjoituksella ja näkemällä ensiluokkaista peliä.”
Kaarlo Soinio työskenteli nuoremman veljensä Einon tavoin urheilun hyväksi useilla rintamilla – seuratoimijana, järjestömiehenä, urheilutoimittajana ja kaupungin virkamiehenä. Voimistelunopettajaksi kouluttautunut Soinio tuli ensin tunnetuksi urheilijana. Hän oli perustamassa HJK:ta vuonna 1907 ja oli voittamassa seuran ensimmäisiä Suomen mestaruuksia vuosina 1911 ja 1912. ”Kepparin” lahjat eivät rajoittuneet vain yhteen lajiin, sillä Lontoon olympialaisissa 1908 hän voitti pronssia Suomen voimistelujoukkueen jäsenenä. Neljä vuotta myöhemmin Soinio palasi olympianäyttämölle Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Hän oli Tukholmassa olympiajalkapallojoukkueen johtaja ja pelasi yhdessä ottelussa itsekin.
Soinio työskenteli pitkään Palloliitossa sihteerinä – käytännön miehenä useammin toimiston ulkopuolella kuin sisällä. Miehen työpäiviä täyttivät alkuvuosina muun muassa jalkapallosääntöjen laatiminen, kentän rajojen merkitseminen, otteluiden tuomitseminen ja otteluraporttien kirjoittaminen päivä- ja urheilulehtiin.
Varsinaisen elämäntyönsä Kaarlo Soinio teki Helsingin kaupungin eri virastoissa. ”Keppari” oli vuosina 1918–1932 kaupungin apulaispoliisimestari; myöhemmin hänestä tuli urheilu- ja ulkoiluosaston päällikkö. Jalkapallosta mies ei virkojensa takia joutunut luopumaan, sillä hän jatkoi Helsingin Sanomien urheilutoimittajana elämänsä viimeisiin vuosiin saakka.

Saavutukset
– seurat: HJK
– 3 A-maaottelua
– Suomen mestaruus 1911 ja 1912
– Tukholman olympialaisissa 1912 4. sija
– HJK:n perustajajäsen
– Suomen Palloliiton hallituksen jäsen 1910–1935

Esko Malm (s. 1940) – Seuraikoni
”Harvasanainen ja -askelinen tankki, jolla oli kova potku, hengen luoja.” – Aimo Pulkkinen
Luottopelaaja, päävalmentaja, puheenjohtaja – FC Hakan kunniajäsen numero 1, Esko Malm, on todellinen Haka-legenda. Pelaajana Malm saavutti seitsemän titteliä – kolme Suomen mestaruutta ja neljä Cup-voittoa – ja valmentajanakin kaksi. Malm nousi Hakan edustusjoukkueeseen vuonna 1959 välihyökkääjänä, mutta pelasi myöhemmin yleensä tukimiehenä. Parhaalla kaudellaan 14 maalia tehnyt Malm kuului Hakan vakiokokoonpanoon kauteen 1970 saakka. Hänet muistetaan erityisesti painavista potkuistaan, jotka lähtivät puhtaasti kummallakin jalalla.
Paperitehtaassa joukkuetovereidensa tapaan työskennellyt Malm otti vuonna 1972 vastaan pestin Hakan valmennuksessa. Raskas kausi päättyi putoamiseen, mutta jo seuraavana vuorossa oli sarjanousu. Valmentaja-Malm painotti pallonhallinnan tärkeyttä; tien ollessa tukossa ylöspäin, palloa tuli kierrättää puolustuksen kautta. Suomessa vielä tuolloin epätyypilliset menetelmät tuottivat kaudella 1977 tuplamestaruuden.
Saavutettuaan menestystä SM-sarjassa Malm kutsuttiin pian Palloliiton palvelukseen. ”Eko” tarttui A-maajoukkueen peräsimeen kesken EM-karsintojen vuoden 1980 lopputurnaukseen. Malmin kausi tuotti komeat tasapelit Neuvostoliittoa vastaan, eikä paikka Italian EM-kisoissa jäänyt kuin pisteen päähän. Malm päätyi yllättäen luotsaamaan myös olympiajoukkuetta, kun tšekki Jiří Pešek jätti tehtävänsä. Boikottien takia Moskovan olympialaisiin päässyt Suomi voitti Costa Rican ja pelasi tasan Irakin kanssa, mutta jatkopaikkaan pisteet eivät riittäneet.
Malm on yksi Suomen jalkapallomuseon perustajajäsenistä. Palloliitossa hän vaikutti vielä 2000-luvulla liittovaltuuston jäsenenä ja Tampereen piirin varapuheenjohtajana.

Saavutukset
– seurat: Valkeakosken Haka
– 1 A-maaottelu
– SM-sarjassa 252 ottelua, 80 maalia
– Suomen mestaruus 1960, 1962 ja 1965
– Suomen cupin voitto 1959, 1960, 1963 ja 1969
– valmentajana Suomen mestaruus ja Suomen cupin voitto 1977 (Haka)
– Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1979–1981

Lars Näsman (1943–1995) – Ensimmäinen ammattilaisvahti
”A-maajoukkueemme ensimmäinen voitto MM-karsinnoissa heijastuu yhä kuvana, jossa voimakasrakenteiset vastustajat törmäävät Suomen puolustukseen, hermostuvat, joutuvat toteamaan kerta toisensa jälkeen, että maalivahtimme on ohittamaton.” – Atik Ismail
VIFK:n kasvatin Lars Näsmanin ura SM-tasolla ja ammattilaiskentillä jäi odotettua lyhyemmäksi, mutta vajaassa vuosikymmenessäkin mies ehti kahdessa lajissa pelipaikkansa parhaaksi suomalaiseksi. Jääpallossa mies saavutti kaksi MM-mitalia; jalkapallossa hänestä tuli ensimmäinen suomalainen ammattilaismaalivahti. Näsman oli viimeinen suomalaispelaaja, joka nousi maajoukkuetasolle kummassakin lajissa.
”Lasse” Näsmanin nousu alkoi kotikaupungista Vaasasta, jossa hän debytoi VIFK:n maalilla 18-vuotiaana. Läpimurto koitti kaudella 1965, kun kunnianhimoiseen Upon Palloon siirtynyt Näsman nousi nopeasti maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi. Näyttäviä torjuntoja toisensa perään tehnyt vaasalainen herätti huomiota varsinkin maaotteluissa Italiaa ja Puolaa vastaan – jälkimmäisestä tuloksena Suomen ensimmäinen voitto MM-karsinnoissa.
Nousukiidossa oleva ura näytti sakkaavan, kun Näsman siirtyi kaudeksi 1968 Upon Pallosta takaisin VIFK:hon, joka tuolloin pelasi maakuntasarjassa. Yhtä taka-askelta seurasi kaksi loikkaa eteenpäin: vuonna 1969 Näsman siirtyi ammattilaiseksi Cambuuriin Hollannin toiseksi ylimmälle sarjatasolle. Kaksi vuotta Cambuurissa pelannut torjuja palasi kaudeksi 1971 HIFK:hon. Tuolla kaudella 28-vuotias maalivahti myös pelasi viimeiset maaottelunsa. Uran viimeiset vuodet Lars Näsman jäähdytteli EIF:ssä.

Saavutukset
– seurat: VIFK, Upon Pallo, Cambuur (NED), HIFK, EIF
– 37 A-maaottelua
– SM-sarjassa 79 ottelua
– Nuorten maajoukkueen paras pelaaja 1964
– vuoden jalkapalloilija 1965 (Palloliitto) ja 1967 (Urheilutoimittajat)
– jääpallossa MM-hopeaa 1967 ja MM-pronssia 1969
– Vuoden jääpalloilija 1966 ja 1967

Tommy Lindholm (s. 1947) – Maaliseppo
”Tarunhohtoiset kirjoitukset ammattilaisjalkapalloilija Tommy Lindholmista ovat aiheuttaneet tyytyväisyyttä suomalaisissa jalkapalloilun ystävissä. Mies siellä kaukana Bosporin salmella tekemässä hienoa mainosta perin tuntemattomasta suomalaisesta jalkapallotaidosta.” – Suomen Urheilulehti, 1972
Paraisissa syntynyt Tommy Lindholm nousi A-maajoukkueeseen 18-vuotiaana ennen kuin oli pelannut minuuttiakaan SM-tasolla. Maajoukkuekutsun jälkeen Lindholm siirtyi TPS:n raitapaitaan, jossa ura lähti jyrkkään nousukiitoon. Nuori maaliseppo takoi seuraavan kolmen kauden aikana maaleja lähes maali/peli -tahdilla. Kahden peräkkäisen maalikuninkuuden lisäksi miehen urotöitä olivat muun muassa kuusi maalia yhdessä SM-sarjan ottelussa sekä maali neljässä peräkkäisessä maaottelussa vuonna 1969 – ensimmäinen niistä sensaatiomaisen kotivoiton tuottaneessa MM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan.
TPS:stä Lindholm hankittiin kaudeksi 1969 Suomen sarjassa pelanneeseen kunnianhimoiseen HIFK-ryhmään. Sarjanousun jälkeen Lindholm jatkoi HIFK:ssa vuoden ennen siirtymistään Reippaaseen ja lopulta ammattilaiseksi turkkilaiseen Beşiktaşiin. Terävästi liikkunut, vasemmalla jalallaan tarkasti viimeistellyt paraislainen teki ensimmäisellä kaudellaan suurseuran riveissä komeasti 10 maalia. Portit kansainväliseen tähteyteen vedettiin kuitenkin tylysti säppiin jo saman kauden aikana. Kovasta taklauksesta seurannut polvivamma piti miehen sivussa koko seuraavan kauden, eikä polvi sen jälkeenkään ollut entisensä. Lindholmin viimeisten pelivuosien kohokohta oli Suomen mestaruus TPS:n riveissä vuonna 1975.
Tommy Lindholmin valmennusura muistetaan 1990-luvun alun pestistä maajoukkueluotsina. Lindholm pyrki sekä maajoukkueessa että TPS:ssä soveltamaan Ruotsista omaksumaansa aluepelitaktiikkaa. Liikunnanopettajaksi jo uransa huippuvuosina kouluttautunut Lindholm on työskennellyt valmentajanuransa jälkeen Turun AMK:ssa urheiluvalmennuksen lehtorina.

Saavutukset
– seurat: PIF, TuTo, TPS, HIFK, Lahden Reipas, Beşiktaş (TUR), TuPa
– 43 A-maaottelua, 11 maalia
– SM-sarjassa 213 ottelua, 100 maalia; Turkin pääsarjassa 29/10
– Suomen mestaruus TPS 1968 ja 1975
– SM-sarjan paras maalintekijä 1967 ja 1968
– Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1969
– seurat valmentajana: TPS, IK Brage (SWE), HJK
– valmentajana Suomen cupin voitto 1991 (TPS)
– Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1992–1994

Heikki Suhonen (s. 1951) – Super-Hessu
”Super-Hessu oli kuin käärme ruohikossa. Valmiina iskemään, kun kukaan ei sitä odottanut.” – Atik Ismail
Turkulainen jalkapallo-ikoni Heikki Suhonen pitää hallussaan ennätystä, jota ei luultavasti koskaan rikota. Armoitettu maalintekijä iski urallaan 206 mestaruusmaalia – kuutta maalia lukuun ottamatta kaikki kotikaupunkinsa ylpeydelle, TPS:lle. Huippumaalintekijöiden tavoin mies iski maaleja sujuvasti kummallakin jalallaan ja päällään. Suhosen uran huippuvuosina vuodesta toiseen maaleja takova suomalaishyökkääjä saattoi vielä jäädä ulkomaalaisseurojen tutkan ulkopuolelle. ”Super-Hessullakin” tosin oli uransa alkuvuosina virityksiä Tukholman suuntaan, mutta siirroiksi ne eivät konkretisoituneet.
Juniorina Suhonen pelasi enimmäkseen keskikentällä, vaikka maalivainua hän osoitti silloinkin. TPS:n aloittavana kärkipelaajana hän otti paikkansa toisella kaudellaan raitapaitojen edustusjoukkueessa ja luopui siitä vasta päätettyään uransa. Kaudella 1973 TPS-ikoni käväisi lähinnä opintojensa takia voittamassa Suomen mestaruuden HJK:n riveissä. Reilusti 1980-luvun puolelle yltäneen uransa aikana Suhonen sai tililleen myös 20 A-maaottelua. Päätettyään pelaajauransa mies jatkoi jalkapallon parissa valmentajana: TPS:n lisäksi kokemusta tuli FC Oulusta, FinnPa:sta, VPS:stä ja FC Interin A-junioreista.

Saavutukset
– seurat: TPS, HJK
– 20 A-maaottelua, 2 maalia
– SM-sarjassa 427 ottelua, 206 maalia (tilastokärki)
– Suomen mestaruus TPS 1971, 1972 ja 1975; HJK 1973
– SM-sarjan paras maalintekijä 1972 ja 1979

Atik Ismail (s. 1957) – Pallotaiteilija
”82. minuutilla Parikka linkoaa pitkän sivurajaheiton, joka kimpoaa vastustajan puolustajasta minua kohti. Tuhannet toistot muistuvat mieleeni, Ryytimaantien puiston tuoksu ja Bolliksen harjoituskentillä vedetyt laukaisutreenit. Saksipotku ja pam! Peli on tasan.”
Intohimoinen klubilainen Atik Ismail koki ensimmäiset suuruudenhetkensä alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa Sveitsissä vuonna 1975, jossa Suomi eteni yllättäen loppuotteluun saakka. Mies nousi pinnalle 1970-luvulla myös SM-sarjassa, jossa hän edusti HJK:n lisäksi vuoden ajan Kiffeniä. Todellisen läpimurron taiteilijatyyppi teki vuonna 1978, jolloin hänen maalivainunsa tuotti jatkuvasti tulosta paitsi SM-sarjassa, myös maajoukkueessa: neljä maalia OTP:tä vastaan SM-sarjassa ja kaksi maalia Kreikan verkkoon EM-karsintaottelussa tekivät hänestä hetkessä vuoden puhutuimman jalkapalloilijan.
Ulkomaalaiset värvärit houkuttelivat luovan hyökkääjän ensin Turkkiin ja myöhemmin Ruotsiin ja Belgiaan. Ulkomaan komennukset jäivät poikkeuksetta lyhyiksi kurittomuuden ja alkoholin takia, mutta kotimaahan palattuaan mies oli aina iskussa. Ismailista kehittyi uransa loppuvaiheessa puhdasta kärkipelaajaa monipuolisempi pelimies, joka taisi niin maalinteon kuin vapauttavat syötötkin.
Pelaajauransa jälkeen Ismail kouluttautui lähihoitajaksi, mutta kenties paremmin hänet tunnetaan kirjoistaan. Ismailin terävä kynä on tuottanut muun muassa teokset Klubin kundit – 20 vuotta koukussa (2006), Mestaruussarjan maestrot 1960–1989 (2013) ja Ammattina jalkapallo (2015).

Saavutukset
– seurat: HJK, KIF, Hyvinkään Apollo, Pallo-Pojat, Koparit, Juankosken Pyrkivä, Beşiktaş (TUR), KSV Waregem (BEL), AIK (SWE), RSC Anderlecht (BEL)
– 26 A-maaottelua, 7 maalia
– SM-sarjassa 201 ottelua, 113 maalia; Turkin pääsarjassa 16/6, Belgian pääsarjassa 2/0, Ruotsin 2. ylimmällä sarjatasolla 9/2
– Suomen mestaruus HJK 1978 ja 1981
– Suomen cupin voitto HJK 1981 ja 1984
– SM-sarjan paras maalintekijä 1978, 1979 ja 1982
– Alle 18-vuotiaiden EM-hopea 1975
– Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1978

Hanna-Mari Sarlin (s. 1964) – Maunulasta maajoukkueeseen
’Näin, että Slovakian maalivahti oli laukaisuhetkellä vasta valmiusasemissa ja libero eteni taaksepäin. Silloin oli paras hetki ampua.’ Täydellinen laukaus löytyi Slovakian maalin nurkasta. – HS, EM-karsintaottelusta Suomi-Slovakia, 1996
Hanna-Mari Sarlin aloitti jalkapallon pelaamisen 1970-luvun puolivälissä, kun ensimmäinen sukupolvi naisten SM-sarjan pelaajia oli siirtymässä syrjään. HJK:n Maunulan kaupunginosajoukkueessa Sarlin oli Heimo Laaksosen kokoaman tyttöjen joukkueen suurimpia lupauksia. Lupaukset lunastettiin emäseurassa 1980- ja 1990-lukujen aikana.
Sarlin kuului HJK:n ja A-maajoukkueen runkopelaajiin lähes 20 vuotta. HJK:n lisäksi urallaan Puotinkylän Valttia edustanut nopea hyökkääjä voitti lopulta 11 Suomen mestaruutta ja viisi Suomen cup-titteliä. Maalisaldo kipusi komeasti yli 100 maalin. HJK-uran kohokohtia olivat myös kaksi voittoisaa kansainvälistä turnausta Ranskan Mentonissa. Vuosina 1989 ja 1990 Sarlin sai kokemusta myös ulkomaan kentiltä – ei tosin ammattilaisena – pelatessaan Ruotsin Damallsvenskanissa Hammarbyn riveissä.
Jalkapallon lisäksi urheilullinen Sarlin pelasi SM- ja maajoukkuetasolla myös salibandya, jossa hän voitti Espoon Oilersin riveissä Suomen mestaruuden vuonna 1994. Hän on sekä ensimmäinen nainen HJK:n Hall of Famessa että ensimmäinen suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen valittu nainen. Kasvatustieteiden maisteri on työskennellyt siviilissä muun muassa luokanopettajana, opetustoimen ylitarkastajana ja rehtorina.

Saavutukset
– seurat: HJK, Puotinkylän Valtti, Hammarby IF (SWE)
– 47 A-maaottelua, 5 maalia
– SM-sarjassa 236 ottelua, 107 maalia
– 11 Suomen mestaruutta 1979–1996 (10 HJK:ssa, 1 Valtissa)
– Vuoden naisjalkapalloilija 1983 ja 1986
– Hanna-Mari Sarlin -palkinto jaetaan SM-sarjan parhaalle maalintekijälle

2010 valitut

Kalevi Lehtovirta (1928–2016) – Turusta Pariisiin
”Terävästi, vasemmalla jalallaan nahkaista palloa kuljettaen hän eteni laitaansa pitkin. Rytminvaihdos, katse keskelle kenttää ja keskitys. Pallo löysi osoitteensa, sillä Bror Mellbergillä oli helppo työ puskea peliväline maalivahdin selän taakse. Kalevi tiesi, että kaikki olisi kunnossa.” – Atik Ismail
Turkulaislähtöisestä Kalevi Lehtovirrasta tuli kolmas suomalainen jalkapalloammattilainen vuonna 1953, kun hän teki sopimuksen perinteikkään pariisilaisseuran Red Starin kanssa. Samoihin aikoihin Ranskaan siirtyivät maajoukkuetoverit Aulis Rytkönen ja Nils Rikberg. Seura- ja maajoukkueessa välihyökkääjänä pelannut suomalainen joutui uudessa maassa sopeutumaan aavistuksen puolustavampaan rooliin, mutta painavat vasemman jalan potkut tuottivat maaleja ja syöttöjä Ranskassakin. ”Kale” iski ensimmäisellä kaudellaan Ranskassa peräti 10 maalia ja teki esityön lukuisiin ruotsalaisen keskushyökkääjän Bror Mellbergin maaleihin.
Lehtovirta pelasi Red Starissa neljä vuotta – kaikki Ranskan toiseksi ylimmällä sarjatasolla. Palattuaan Suomeen mies puki ylleen TPS:n raitapaidan kuudeksi vuodeksi, jonka jälkeen hän edusti uransa iltahämärässä kaksi vuotta Turun Tovereita. Uran saldona oli lopulta yksi seura Pariisista ja neljä Turusta. Ennen Ranskaan lähtöään Lehtovirta pelasi myös jääpalloa ja jääkiekkoa: molemmissa lajeissa hän voitti TUL:n mestaruuden.

Saavutukset
– seurat: Turun Weikot, Turun Pyrkivä, Red Star (FRA), TPS, TuTo
– 44 A-maaottelua, 12 maalia
– SM-sarjassa 182 ottelua, 87 maalia; Ranskan 2. ylimmällä sarjatasolla 63/18
– SM-sarjan paras maalintekijä 1958
– Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1951
– TUL:n mestaruus jalkapallossa 1953 (Pyrkivä), jääkiekossa 1947 ja 1948 ja jääpallossa 1951 ja 1952

Olavi Haaskivi (1923–2007) – Valmennuksen uranuurtaja
”Pikkupojat, joille alettiin järjestää harjoituksia kolmena iltana viikossa, kysyivät: mitäs me sitten muina iltoina tehdään?”
Olavi Haaskivi teki arvokkaan päivätyön suomalaisen jalkapallovalmennuksen hyväksi. Liikunnanohjaajaksi valmistunut Haaskivi aloitti Palloliiton alueohjaajana Kuopiossa 25-vuotiaana ja teki töitä liiton palveluksessa yli kolme vuosikymmentä. Alueohjaajana Kuopiossa ja myöhemmin Lahdessa Haaskivi edisti aiemmin lapsenkengissä horjuneen juniorivalmennuksen kehittämistä ja aktivoitui myös koulumaailman suunnalla. Moni huippupelaajaksi myöhemmin kehittynyt pelimies otti osaa Haaskiven aloitteesta järjestettyihin tekniikkakilpailuihin.
Muutettuaan Helsinkiin 1950-luvun lopussa Haaskivi siirtyi työskentelemään myös aikuispelaajien parissa. Hän löysi hengenheimolaisen toisesta Olavista, maajoukkueen pitkäaikaisesta päävalmentajasta Olavi Laaksosesta; Haaskiven kehittämää testipyörää hyödynnettiin kaksikon vetämissä projekteissa, joiden tavoitteena oli maajoukkuepelaajien fysiikan parantaminen. Haaskivi hyödynsi myös ensimmäisenä videomateriaalia jalkapallovalmennuksessa. Palloliiton koulutuspäällikkönä hän siirsi menetelmänsä seuraavalle valmentajapolvelle.
Olavi Haaskiven poika Kai Haaskivi (s. 1955) pelasi vuosia ammattilaisena Pohjois-Amerikan jalkapallo- ja hallijalkapallosarjoissa ja on toiminut Yhdysvalloissa myös valmentajana.

Saavutukset
– Suomen Palloliitossa alueohjaajana ja koulutuspäällikkönä 1945–1983

Georg Krutelew (1928–2008) – Viiden lajin tuomari
”Voinkin sanoa nuorille erotuomareille, että hetkellä, jolloin on tuomitsemassa kansainvälistä ottelua suuren yleisön edessä, unohtaa kaiken sen vaivan, menettämänsä hien ja veren sekä epäonnistumiset, joita uraansa rakentaessa on kohdannut.”
Georg Krutelewin monipuolisuutta kuvaa parhaiten se, että pitkäaikainen tuomarivaikuttaja jakoi 26 vuotta kestäneellä urallaan oikeutta viiden eri palloilulajin otteluissa. Päälajeja olivat jalkapallo ja käsipallo, joissa miehen oman kirjanpidon mukaan otteluita kertyi yli 3500 – nappulaliigoista A-maaotteluihin. Terijoella syntynyt Krutelew harrasti urheilua nuorena myös itse. Koripallossa mies ylsi SM-tasolle, jalkapallossa Suomen sarjaan ja käsipallossa ja pesäpallossakin piirisarjoihin. Tuomarin uralle kunnianhimoista ”Krutea” ajoivat etenkin toteutumattomaksi jääneet haaveet jalkapallotähteydestä.
Krutelewin tuomariura alkoi olympiavuonna 1952 ja jatkui 1970-luvun lopulle. Mies siirtyi eri palloilulajien kansallisista otteluista kansainvälisiin tehtäviin, kun hän toimi Kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n erotuomarina vuosina 1970–1978. Päätettyään aktiiviuransa Krutelew jatkoi kansainvälisissä tehtävissä UEFA:n erotuomaritarkkailijana ja vaikutti samalla SPL:n erotuomarivaliokunnassa. Kansainvälisten kontaktien myötä syntynyt yhteistyöverkosto kattoi suuren osan Eurooppaa.
Suomessa ”Krute” muistetaan paitsi persoonallisena ja päättäväisenä tuomarina, myös tuomarikouluttajana. Karismaattinen luennoitsija oli arvostettu vieras urheiluseurojen tilaisuuksissa vuosikymmenien ajan.

Saavutukset
– 76 ottelua SM-sarjassa
– 3 A-maaottelua
– 3 Euroopan mestarien cupin ottelua, 1 cupvoittajien cupin ottelu, 1 UEFA Cupin ottelu
– FIFA-erotuomari 1970–1978
– UEFA:n erotuomaritarkkailija

Matti Paatelainen (s. 1944) – Maalikuninkaasta professoriksi
”Vuodet HIFK:ssa ovat kehittäneet Paatelaisesta vaarallisen maalikuninkaan, joka nyt osaa myös pelata pallolla.” – Suomen Urheilulehti 1972
Matti Paatelainen oli jalkapalloilijana myöhäisherännäinen: Suolahden Urhossa, HPS:ssä ja HIFK:ssa divaria tahkonnut Paatelainen debytoi SM-sarjassa vasta 25-vuotiaana kaudella 1970. Tätä ennen ”Roto” panosti jalkapalloon yhtä paljon kuin muihin lajeihinsa mäkihyppyyn, koripalloon ja yleisurheiluun. Debyyttikausi oli sitäkin komeampi, sillä urheilullinen HIFK-hyökkääjä kuittasi maalikuninkuuden 22 osumalla.
”Roto” kehittyi nopeasti yhdeksi SM-sarjan vaarallisimmista hyökkääjistä. Johtajatyyppi kantoi kapteenin nauhaa niin Valkeakosken Hakassa – jonne hän siirtyi HIFK:sta työpaikan vetämänä kaudeksi 1973 – kuin A-maajoukkueessa, jossa hän iski kaikkiaan 11 maalia 47 ottelussa. Paatelainen päätti pelaajauransa vuonna 1977 komeasti tuplamestaruuteen ja uran neljänteen maalikuninkuuteen.
Jos Paatelaisen jalkapalloura oli epätyypillinen, sitä oli myös hänen urakehityksensä pelaajauran jälkeen. Paatelainen ponnisti Yhtyneiltä Paperitehtailta akateemiseen maailmaan suorittamalla yliopistotutkinnon Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Tutkijan uraan ovat kuuluneet tutkimushankkeiden ohella vuoden kestänyt sijaisuus Tampereen yliopiston kasvatustieteiden professorina.
Matti Paatelaisen poika Mika-Matti ”Mixu” Paatelainen (s. 1967) on vaikuttanut A-maajoukkueessa sekä hyökkääjänä että valmentajana ja luonut uraa kummassakin roolissa myös ulkomailla. Myös kaksi muuta poikaa Mikko (s. 1980) ja Markus (s. 1983) ovat pelanneet jalkapalloa ammatikseen.

Saavutukset
– seurat: Suolahden Urho, HPS, HIFK, Valkeakosken Haka
– 47 A-maaottelua, 11 maalia
– SM-sarjassa 138 ottelua, 108 maalia
– SM-sarjan paras maalintekijä 1970, 1972, 1976 ja 1977
– Suomen mestaruus Haka 1977
– Suomen cupin voitto Haka 1977
– seurat valmentajana: Valkeakosken Haka, Ilves

Kaija Salopuro (s. 1938) – Pioneeri
”Kanoiksi ja ankoiksi haukkuivat.”
Kaija Salopuro on yksi suomalaisen naisjalkapallon varhaisista pioneereista. Salopuro kuuluu ensimmäiseen naisjalkapalloilijoiden sukupolveen, joka aloitti pelaamisen 1970-luvun alussa naisten kilpailutoiminnan käynnistyttyä. Aiempaa jalkapallokokemusta ”mimmifutaajilla” ei juuri ollut, ja katsomosta tullut palaute oli toisinaan tylyä.
Salopuro oli perustamassa HJK:n naisjaostoa vuonna 1971 ja tuli valituksi joukkueen ensimmäiseksi kapteeniksi. Tulosta tuli välittömästi. Thure Sarnolan ja Reino Bäckmanin valmennuksessa HJK sai kauden päätteeksi Ove Rehnin kiertopalkinnoksi lahjoittaman ”Eevojen omenan” voitettuaan ensimmäisen naisten Suomen mestaruuden. Salopuro sai ison roolin pelillisenä ja henkisenä johtajana myös Aulis Rytkösen alaisuudessa. Hän johti HJK:n lopulta viiteen peräkkäiseen mestaruuteen.
Salopuro työskenteli jo pelipäiviensä aikana HJK:ssa toimistonjohtajana ja jatkoi erilaisissa huolto- ja johtotehtävissä myös lopetettuaan pelaajana. Myöhemmin hän jatkoi työtään naisten jalkapallon puolesta Palloliitossa ja naisten maajoukkueessa. Hänet on nimetty sekä suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen että HJK:n Hall of Fameen. Salopuro palkittiin Pro Urheilu -mitalilla vuonna 2012.

Saavutukset
– seurat: HJK
– Suomen mestaruus 1971, 1972, 1973, 1974 ja 1975
– HJK:n naisten joukkueen perustajajäsen ja ensimmäinen kapteeni
– Suomen valtion Pro Urheilu -mitali (2012)
– Kaijan kannu -kiertopalkinto tyttö- ja naisjalkapallon edistämisestä on nimetty Salopuron mukaan

2012 valitut

Miikka Toivola (s. 1949) – Turun lahja HJK:lle
”Miikka Toivolalla oli jo tuolloin tämän päivän ammattilaisjalkapalloilijoiden asenne, jossa kehittyminen, harjoitteleminen sekä pelaaminen vaativat täydellistä keskittymistä lajiin.” – Atik Ismail
Miikka Toivola aloitti peliuransa Porin lähistöllä vaikuttavan Pihlavan Työväen Urheilijoiden paidassa 1960-luvun lopussa. Suomen sarjan pelit vaihtuivat mestaruussarjaan, kun TPS hankki lahjakkaan Toivolan riveihinsä kaudeksi 1969. Laiturina tai hyökkääjänä viihtynyt pelaaja voitti TPS:ssä kaksi Suomen mestaruutta ennen kuin siirtyi HJK:hon.
Taloudellisessa kurimuksessa ollut töölöläisseura teki Paavo Einiön johdolla korjausliikkeen kaudeksi 1973, ja Toivolaan ladattiin suuret toiveet joukkueen tärkeimpänä hankintana. Turkulaisvahvistus ei pettänyt. Kai Pahlmanin valmennuksessa Toivola nousi joukkueensa parhaaksi maalintekijäksi Klubin juhliessa vuosien tauon jälkeen mestaruutta kauden 1973 päätteeksi.
Toivola jatkoi HJK:ssa kauteen 1980 saakka. Hänen vahvuuksiaan olivat pelisilmän ja potkutekniikan lisäksi kova työmoraali ja sitoutunut, aikaansa nähden ammattimainen asenne. Maajoukkueessa mies sai tililleen 61 A-maaottelua oltuaan mukana suurimmassa osassa 1970-luvun maaotteluita. Pelaajauransa jälkeen Toivola valmensi HJK:ssa kaksi vuotta, joiden kohokohtana oli Suomen cupin voitto vuonna 1984. Cup-voiton jälkeen Toivola jätti paikkansa Jyrki Heliskoskelle ja päätti keskittyä siviilitöihinsä. Mies on kuitenkin vaikuttanut Klubissa tämän jälkeenkin A-poikien valmentajana ja valmennuspäällikkönä.

Saavutukset
– seurat: Pihlavan Työväen Urheilijat, TPS, HJK, Vantaan Pallo -70
– 62 A-maaottelua, neljä maalia
– SM-sarjassa 257 ottelua, 69 maalia
– Suomen mestaruus TPS 1971 ja 1972; HJK 1973 ja 1978
– Vuoden jalkapalloilija 1972 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 1978 (Palloliitto)
– valmentajana Suomen cupin voitto 1984 (HJK)

Anne Mäkinen (s. 1976) – EM-kisojen paras
”Anne Mäkinen ei ole kuka tahansa jalkapalloihminen. Hän on Suomen ensimmäinen naisammattilainen, 118 A-maaottelun konkari ja yksi oman aikansa parhaista keskikenttäpelaajista.” – HS, 2013
Anne Mäkinen oli ensimmäinen kansainvälisen huipun saavuttanut suomalainen naispelaaja. 15-vuotiaana maajoukkueessa debytoinut monipuolinen keskikenttäpelaaja oli mukana nostamassa suomalaista naisjalkapalloa aina arvokisoihin saakka.
Ensimmäiset pelinsä naisten SM-sarjassa JNK Laajasalon kasvatti sai FC KontUssa. Maajoukkueeseen noustuaan Mäkinen siirtyi ensin HJK:hon, mutta vaihtoi jo vuoden jälkeen MPS:n paitaan, jossa hän kaudella 1994 saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Mäkisestä tuli ensimmäinen suomalainen naisjalkapallon ammattilaispelaaja, kun hän vuosina 2001–2003 pelasi Yhdysvaltojen WUSA -ammattilaisliigassa Washington Freedomin ja Philadelphia Chargen joukkueissa. Myöhemmin Mäkinen siirtyi Ruotsiin, jossa hän juhli Damallsvenskanin voittoa Umeå IK:n riveissä kahdesti.
Anne Mäkisen uran huippuhetket koettiin vuonna 2005, kun hän johdatti kapteenina naisten jalkapallomaajoukkueen Englannin EM-kisoihin. Suomi selvisi arvokisadebyytissään välieriin saakka, ja Mäkinen valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Myöhemmin samana vuonna keskikentän kapellimestari palkittiin ensimmäisenä naisena Captain’s Ballilla. Mäkisen uran kruunasivat vuoden 2009 EM-kisat, jossa isäntämaa Suomi eteni puolivälieriin. Pelaajauransa jälkeen Mäkinen on jatkanut työtään suomalaisen naisjalkapallon hyväksi uudessa roolissa – päätoimisena naisten jalkapallovalmentajana.

Saavutukset
– seurat: JNK Laajasalo, FC Kontu, HJK, MPS, University of Notre Dame (USA), Washington Freedom (USA), Philadelphia Charge (USA), New Jersey Wild Cats (USA), Umeå IK (SWE), Bälinge IF (SWE), AIK (SWE)
– 118 A-maaottelua, 16 maalia
– Suomen mestaruus MPS 1994
– Suomen cupin voitto HJK 1993
– Ruotsin mestaruus Umeå 2005 ja 2006
– EM-välierät 2005, EM-puolivälierät 2009
– Vuoden tyttöpelaaja 1992
– Vuoden naisjalkapalloilija 1993 ja 2004
– Vuoden pelaaja USA:n yliopistosarjassa 2000
– EM-kisojen 2005 paras pelaaja
– Erik von Frenckell –mitali

2014 valitut

Laura Österberg Kalmari (s. 1979) – Tähtihyökkääjä
”Lähes 9000 katsojaa hurraa, kun Uumaja IK:n naisjalkapallojoukkueen stadionilla kuulutetaan kotijoukkueen pelaajia ennen ottelua. ’Nummer 21, Laura Kalmari’ saa yhdet suurimmista aplodeista.” – HS, 2004
Kirkkonummella syntynyt Laura Österberg Kalmari on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista naisjalkapalloilijoista. Yli 20 vuotta kestäneellä urallaan Österberg Kalmari nousi eniten maaotteluita pelanneeksi ja eniten maajoukkuemaaleja tehneeksi pelaajaksi.
Synnyinkaupunkinsa Kyrkslätt IF:ssä uransa aloittanut Kalmari nousi SM-sarjan huipulle HJK:ssa vuosituhannen vaihteessa. Voitettuaan neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta Kalmari siirtyi ammattilaiseksi Boston Renegadesiin Yhdysvaltoihin, josta tie vei nopeasti Ruotsiin. Umeå IK:ssa hyökkääjä juhli Damallsvenskanin mestaruuden lisäksi naisten suurimman seurajoukkuekilpailun UEFA Cupin voittoa vuosina 2003 ja 2004.
Kalmari oli tärkeä tekijä naisten jalkapallomaajoukkueen nousussa Euroopan huipun tuntumaan. Venäjää vastaan käydyissä jatkokarsinnoissa kesän 2005 EM-kilpailuihin Kalmari ratkaisi ensimmäisen osaottelun komealla volley-laukauksella ja osui kerran myös 3-1 -vierasvoittoon päättyneessä toisessa osassa. Lopputurnauksessa hän iski kaksi maalia Suomen selviytyessä komeasti välieriin. Samaan lukemaan hän päätyi myös neljä vuotta myöhemmin, kun EM-kisat järjestettiin Suomessa.
Pelityyliltään ja vaikutukseltaan Laura Österberg Kalmari on rinnastettu Jari Litmaseen. Vertailulle antavat pohjaa samankaltaiset maajoukkuetilastot, pelipaikka ja nousu kansainvälisen huipputason pelaajaksi: viisinkertainen vuoden naisjalkapalloilija oli uransa huipulla kahdesti ehdolla FIFA:n vuoden pelaajaksi. Uransa jälkeen Österberg Kalmari on työskennellyt opettajana ja Palloliiton johdon neuvonantajana.

Saavutukset
-seurat: Kyrkslätt IF, Puistolan Urheilijat, MPS, HJK, University of Portland (USA), Boston Renegades (USA), Umeå IK (SWE), Djurgården/Älvsjö (SWE), AIK (SWE), Sky Blue FC (USA)
– 130 A-maaottelua (tilastokärki), 41 maalia (tilastokärki)
– Suomen mestaruus HJK 1998–2001
– Suomen cupin voitto PuiU 1996, MPS 1997 ja HJK 1998–2000
– SM-sarjan paras maalintekijä 1999, 2000 ja 2001
– Ruotsin mestaruus Umeå 2002
– Ruotsin cupin voitto Umeå 2002 ja 2003
– Ruotsin pääsarjan paras maalintekijä 2004
– Pohjois-Amerikan W-liigan mestaruus Boston Renegades 2002
– UEFA Cupin voitto Umeå 2003 ja 2004
– EM-välierät 2005, EM-puolivälierät 2009
– Vuoden tyttöpelaaja 1995 ja 1996
– Vuoden naisjalkapalloilija 1999, 2003, 2006, 2009 ja 2010
– Erik von Frenckell -mitali
– Suomen Urheilugaalan Esikuva-palkinto (2009)

2015 valitut

Sami Hyypiä (s. 1973) – Liverpool-legenda
”Samin valinta kapteeniksi osoittaa, mitä manageri, muu henkilökunta ja pelaajat hänestä ajattelevat. Kaikki katsovat häntä ylöspäin, hän on loistava johtohahmo. Kunnioitus ansaitaan olemalla hyvä pelaaja, ja Samille se lankesi alusta pitäen.” – Michael Owen
Voikkaan Pallo-Peikkojen kasvatti Sami Hyypiä on toinen suomalaispelaaja, joka nousi pelipaikallaan maailman eliittiin. Hyypiän ura SM-tasolla alkoi MyPassa kaudella 1992. Harri Kampmanin valmennuksessa liberona pelanneesta Hyypiästä koulittiin maajoukkuetason toppari, joka herätti kiinnostusta myös ulkomailla. Tammikuussa 1996 hollantilainen Willem II hankki Hyypiän takalinjoilleen. Voikkaalainen nosti Tilburgissa profiiliaan kausi kaudelta, ja keväällä 1999 25-vuotias Hyypiä allekirjoitti sopimuksen maineikkaan Liverpool FC:n kanssa.
Tuntematon suomalaispuolustaja vakuutti ”scouserit” ensimmäisistä peleistään lähtien. Ilmatilaa hallinnut, hyvin sijoittunut ja peliä avannut Hyypiä otti heti avauskokoonpanon paikan ja piti siitä kiinni lähes Liverpool-uransa loppuun saakka. Hänet valittiin pian joukkueen kapteeniksi ensimmäisenä Brittein saarten ulkopuolelta tulleena pelaajana. Vuonna 2001 viittä cup-titteliä juhlinut Hyypiä valittiin toisena jalkapalloilijana Suomen Vuoden urheilijaksi. Uransa huipun Hyypiä saavutti keväällä 2005, kun Liverpool kukisti AC Milanin Mestarien liigan finaalissa.
Hyypiä pelasi pelaajauransa kaksi viimeistä kautta Saksan Bundesliigan Leverkusenissa, jossa hän veteraani-ikäisenäkin kuului koko liigan topparieliittiin. Valmentajauransa Hyypiä aloitti samassa seurassa vuonna 2011. Siirryttyään apuvalmentajan paikalta päävalmentajaksi Hyypiä luotsasi seuran Bundesliigassa kolmanneksi ja seuraavana syksynä jatkoon Mestarien liigan alkulohkosta. Tämän jälkeen joukkue ajautui tappiokierteeseen, ja Hyypiä joutui etsimään uuden työnantajan. Sittemmin Hyypiä on valmentanut Brighton & Hove Albionissa ja FC Zürichissä.

Saavutukset
– seurat pelaajana: Pallo-Peikot, Kumu, MyPa, Willem II (NED), Liverpool FC (ENG), Leverkusen (GER)
– seurat valmentajana: Leverkusen (GER), Brighton (ENG), FC Zürich (SUI)
– 105 A-maaottelua, 5 maalia
– SM-sarjassa: Suomen cupin voitto MyPa 1992 ja 1995
– Liverpoolissa: Englannin FA Cupin voitto 2001 ja 2006; Englannin liigacupin voitto 2001 ja 2003; Englannin Charity Shield 2001 ja Community Shield 2006; UEFA cupin voitto 2001; Mestarien liigan voitto 2005; UEFA supercupin voitto 2001 ja 2005
– SM-sarjassa 96 ottelua, 8 maalia; Hollannin Eredivisiessä 100/3; Englannin Valioliigassa 318/22; Saksan Bundesliigassa 53/3; Mestarien liigassa 53/4
– Vuoden urheilija Suomessa 2001
– Vuoden valmentaja Suomessa 2012
– Vuoden jalkapalloilija Suomessa 1999, 2001–2003, 2005, 2006, 2009 ja 2010 (Urheilutoimittajat ja Palloliitto), 2000 (Urheilutoimittajat) ja 2008 (Palloliitto)
– UEFA:n vuoden joukkueessa 2001
– Kultainen pallo -äänestyksessä 18. sija 2001
– Bundesliigan kauden 2010/2011 tähdistökentässä

Jari Litmanen (s. 1971) – Kuningas
”Hän voitti seuralle Euroopan ja maailman mestaruuden, oli kentällä herrasmies ja joukkueen paras maalintekijä. Siksi Jari tulee aina olemaan ajaxilaisen jalkapallon ikoni.” – Louis van Gaal
Suomella on ollut monta presidenttiä mutta vain yksi kuningas. Jari Litmanen näytti esimerkillään, että hiihtäjien ja keihäänheittäjien maasta voi ponnistaa maailman huipulle myös jalkapallossa. Pitkäaikaisen maajoukkuekapteenin panos suomalaiselle jalkapallolle on ylittämätön.
Litmasen poikkeukselliset kyvyt havaittiin jo hänen teinivuosinaan Lahdessa. Kärkkäästi hyökkäyksiä päättämään noussut keskikenttäpelaaja debytoi SM-tasolla kasvattajaseurassaan Reippaassa ja nousi HJK:ssa ja MyPassa sarjan eliittiin. Kauden 1992 puolessa välissä Litmanen jätti kotimaan kentät ja siirtyi Amsterdamin Ajaxiin. Ensimmäisellä kaudellaan Ajaxissa Litmanen pelasi lähinnä reserveissä, mutta toisella kaudella hän korvasi avauskokoonpanossa Italiaan siirtyneen Dennis Bergkampin – tuloksena mestaruus, maalikuninkuus ja valinta Eredivisien vuoden pelaajaksi. Seuraavalla kaudella nuori Ajax-ryhmä voitti Mestarien liigan, ja Litmanen valittiin France Football -lehden äänestyksessä maailman kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi. Suomessa hänet valittiin ensimmäisenä jalkapalloilijana Vuoden urheilijaksi.
”Litti” loisti Ajaxin kymppipaikalla myös seuraavina kausina kunnes siirtyi ensimmäisenä suomalaisena Espanjan liigaan, FC Barcelonaan. Barcelonassa ja myöhemmin Liverpoolissa loukkaantumisten runtelema piilokärki jäi odotettua pienemmälle vastuulle, vaikka erityisesti Liverpoolissa väläytteli taitojaan toistuvasti. Liverpoolista Litmanen palasi Ajaxiin, jonka jälkeen hän edusti ulkomailla vielä Hansa Rostockia, Malmöä ja Fulhamia. Ammattilaisuransa lopulla Kuningas sykähdytti varsinkin maajoukkuepaidassa ja kotimaan kentillä FC Lahdessa ja HJK:ssa.
Jari Litmanen pelasi ammattilaisuransa viimeiset pelit tuplamestaruuden voittaneessa HJK:ssa kaudella 2011. Tämän jälkeen hän on työskennellyt asiantuntijana mediassa ja Palloliiton neuvonantajana. Kultaisen sukupolven johtotähti on tilastokärki sekä A-maaotteluissa että maajoukkuemaaleissa.

Saavutukset
– seurat: Lahden Reipas, HJK, MyPa, FC Lahti, Ajax (NED), FC Barcelona (ESP), Liverpool FC (ENG), Hansa Rostock (GER), Malmö FF (SWE), Fulham (ENG)
– 137 A-maaottelua (tilastokärki), 32 maalia (tilastokärki)
– SM-sarjassa: Suomen mestaruus HJK 2011, Suomen cupin voitto MyPa 1992 ja HJK 2011
– Ajaxissa: Alankomaiden mestaruus 1994–1996, 1998 ja 2004; Alankomaiden cupin voitto 1993, 1998 ja 1999; Alankomaiden supercupin voitto 1993–1995; Mestarien liigan voitto 1995; Seurajoukkueiden maailmancupin voitto 1995; Euroopan supercupin voitto 1995
– Liverpoolissa: Englannin FA Cupin voitto 2001, Englannin liigacupin voitto 2001, Englannin Charity Shieldin voitto 2001, UEFA Cupin voitto 2001, Euroopan supercupin voitto 2001
– SM-sarjassa 200 ottelua, 65 maalia; Hollannin Eredivisiessä 197/96; Englannin Valioliigassa 25/5; Espanjan La Ligassa 21/3; Saksan Bundesliigassa 13/1; Ruotsin Allsvenskanissa 10/3; Mestarien liigassa 57/23
– Alankomaiden liigan paras maalintekijä 1993/1994
– Vuoden pelaaja Alankomaissa 1993
– Mestarien liigan paras maalintekijä 1995/1996
– Kultainen pallo -äänestyksessä 8. sija 1994 ja 3. sija 1995
– Vuoden urheilija Suomessa 1995
– Vuoden jalkapalloilija Suomessa 1990, 1992, 1993, 1994, 1995, 1996, 1997, 1998 (Palloliitto ja Urheilutoimittajat) ja 2000 (Palloliitto)
– Suomen Palloliiton Captain’s Ball 2002

Pentti Seppälä (s. 1934) – Talousosaaja
”Liitto ei kaipaa mitään keulakuvaa puheenjohtajaksi.”
Vakuutusyhtiö Pohjolan toimitusjohtaja Pentti Seppälä valittiin Palloliiton puheenjohtajaksi vuonna 1987. Yritysjohtaja Seppälässä palloiluinnostus kohtasi kovan talousosaamisen: ennen valintaansa hänellä oli jo kokemusta useiden yhtiöiden hallituksista ja lisäksi pelaajataustaa sekä jalkapallossa että jääpallossa. Jääpallossa hän vaikutti 1970-luvulla Suomen Jääpalloliiton puheenjohtajana ja Kansainvälisen jääpalloliiton varapuheenjohtajana.
Pentti Seppälän kymmenvuotisella puheenjohtajakaudella (1987–1997) suomalaisessa jalkapallossa tapahtui paljon. Taloudelliset pelimerkit eivät olleet lupaavat Seppälän tullessa puheenjohtajaksi, sillä Palloliiton tilit olivat selvästi pakkasen puolella. Tilanne kuitenkin parani nopeasti. Helsingin Olympiastadionille saatiin 1980-luvun lopulla lukuisia nimekkäitä joukkueita – muun muassa Brasilia 1987 ja Hollanti 1989 – jotka täyttivät katsomot ja tuottivat runsaat lipputulot. Tuottoja antoi myös Jalkapallosäätiön omistaman Pallotalon myynnistä saatujen rahojen sijoittaminen osakkeisiin. Seppälän kauden päätteeksi maajoukkueen ja Veikkausliigan TV-oikeudet myytiin isolla rahalla saksalaiselle ISPR-yhtiölle, mikä antoi liitolle lähes ylimääräisen vuosibudjetin verran varoja.
Kansainvälisellä tasolla Seppälä työskenteli UEFA:ssa rahoituskomitean jäsenenä ja vuosina 2000–2004 sisäisenä tarkastajana. Vuonna 2004 hänet nimettiin Erik von Frenckellin jälkeen toisena henkilönä Palloliiton kunniapuheenjohtajaksi. Seppälä teki pitkän päivätyön myös Eerikkilän urheiluopiston omistavan Palloilu Säätiön puheenjohtajana.

Saavutukset
– Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1987–1997
– UEFA:n rahoituskomitean jäsen ja sisäinen tarkastaja 2000–2004
– Suomen Palloliiton kunniapuheenjohtaja
– Palloilu-Säätiön puheenjohtaja 2000–2015
– Suomen Jääpalloliiton puheenjohtaja 1978–1983

Pertti Mäkipää (s. 1941) – Kuntoihme
”Linjan vanhin Pertti Mäkipää on löytänyt itsestään vuosi vuodelta uusia myönteisiä piirteitä. Alussa oli vain nopeutta, tässä vaiheessa on myös tekniikkaa, sijoittumiskykyä, syöttöharkintaa ja harhauttamisvaihtoehtoja.” – Suomen Urheilulehti, 1969
Monessa urheilulajissa lahjakas ”Pertsa” Mäkipää aloitti jalkapallon neljänneksi korkeimman sarjatason Lielahden Kipinässä vuonna 1960. Seuraavaksi vuodeksi Mäkipää siirtyi Suomen sarjan TPV:n riveihin, ja kaudella 1962 edessä oli debyytti SM-sarjassa – seurana Lahden Reipas. Junioriaikoinaan hyökkääjänä pelanneesta Mäkipäästä koulittiin miesten peleissä maajoukkuetason keskustukimies, joka vakuutti juoksuvoimallaan, vartiointipelillään ja johtajuudellaan.
Puolustajasta tuli vuosien varrella yksi ”Ola” Laaksosen maajoukkueen luottomiehistä. Hän oli mukana voittamassa epävirallisia Pohjoismaiden mestaruuksia vuosina 1964 ja 1966 ja edusti Suomea myös sensaatiomaisissa MM-karsintavoitoissa Puolasta (1965) ja Espanjasta (1969) – jälkimmäisessä jo kapteenina.
Mäkipää vuorotteli urallaan lahtelaisten ja tamperelaisten seurojen välillä. Suurimman osan urastaan hän pelasi Tampereen Palloilijoissa (TaPa), mutta huippuvuosistaan kahtena hän kartutti kokemustaan myös Upon Pallossa. Mäkipää oli yksi monista maajoukkuemiehistä, jotka kunnianhimoinen lahtelaisseura värväsi riveihinsä 1960-luvulla. Seura saavutti parhaan sijoituksensa juuri Mäkipään aikana, kun se vuonna 1967 sijoittui SM-sarjassa neljänneksi.
Päätettyään pelaajauransa 1970-luvun puolessa välissä Mäkipää siirtyi valmentamaan Tampereen Ilvestä. Valmentajauran kohokohdaksi nousi Ilveksen seurahistorian ensimmäinen Suomen cupin voitto kaudella 1979.

Saavutukset
– seurat: Lielahden Kipinä, TPV, Lahden Reipas, TaPa, Upon Pallo, Ilves
– 56 A-maaottelua, 2 maalia
– SM-sarjassa 121 ottelua, 9 maalia
– Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1966
– seurat valmentajana: Ilves
– valmentajana Suomen cupin voitto 1979

2016 valitut

Anders Mattsson (s. 1943) – Ahvenanmaalainen erotuomarivaikuttaja”

Menestyksemme salaisuus on, että poimimme parhaat palat kahdesta maasta.”

Anders Mattsson oli nouseva erotuomarikyky, kun hän sai vuonna 1973 kunniantehtävän – jakaa oikeutta Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen ensimmäisessä ottelussa. Suomen ja Ruotsin välinen kamppailu pelattiin elokuussa 1973 Maarianhaminassa, joten Mattsson oli luonnollinen valinta erotuomariksi. Myöhemmin maaotteluita kertyi runsaasti lisää.

Mattsson oli 1970-luvulla Martti Hirviniemen ja Georg Krutelewin ohella arvostetuimpia suomalaiserotuomareita. Kielitaitoinen ja sosiaalinen Mattsson nousi harvalukuiseen suomalaisten FIFA-erotuomarien kaartiin jo 28-vuotiaana. Euroopan seurajoukkuekilpailuiden otteluiden lisäksi uran meriitteihin lukeutuvat Moskovan olympialaiset 1980 ja sotilaiden MM-kisat Qatarissa 1981. Moskovassa ahvenanmaalainen oli päätuomarina yhdessä ottelussa ja avustavana neljässä – yhtenä niistä Tšekkoslovakian ja DDR:n välinen loppuottelu. Mattson oli ehdolla myös jalkapallon MM-kisoihin 1982, mutta ei lopulta tullut valituksi.

Aktiiviuransa jälkeen Mattsson on vaikuttanut muun muassa Palloliiton erotuomarivaliokunnan puheenjohtajana ja UEFA:n otteludelegaattina. Ahvenanmaan jalkapalloliiton puheenjohtajuudesta hän jäi sivuun vuonna 2009 oltuaan toimessa 20 vuotta. Vuonna 2015 puheenjohtajana aloitti Mattsonin poika, urheilutoimittaja ja kunnallispoliitikko Christer ”Krille” Mattsson (s. 1964).

Saavutukset
– 10 miesten A-maaottelua, neljä naisten
– 108 SM-ottelua
– 5 Euroopan mestarien cupin, 3 cupvoittajien cupin ja 8 UEFA Cupin ottelua
– Vuoden erotuomari 1973, 1976–1977, 1979
– FIFA-erotuomari 1971–1984
– erotuomarina ja avustavana erotuomarina Moskovan olympialaisissa 1980
– Ahvenanmaan jalkapalloliiton puheenjohtaja 1989–2009

Esko Ranta (s. 1947) – Teräsmies

”Jokainen harjoitus on kuin pieni kilpailu.”

Esko Ranta oli yksi niistä pelaajista, jotka pestattiin Valkeakoskelle kaudeksi 1973 auttamaan 1. divisioonaan pudonnutta Hakaa takaisin SM-sarjaan. Sisukas ja nopea puolustaja oli nimekäs vahvistus, olihan hän noussut jo A-maajoukkueenkin vakiokalustoon. Kauden päätteeksi edessä olikin paluu pääsarjaan. ”Eko” oli tullut Valkeakoskelle jäädäkseen: muissa seuroissa hän ei SM-sarjassa enää pelannut.

Ranta aloitti miesten pelit syntymäkaupungissaan Tampereella TUL:n alaisessa Tampereen Peli-Tovereissa. Hän pelasi ensimmäisen SM-sarjan ottelunsa Ilves-Kissojen riveissä kaudella 1965, ja seuraavana vuonna 19-vuotias puolustaja oli jo joukkueensa runkopelaajia. A-maajoukkueessa mies debytoi kovimmassa mahdollisessa paikassa – La Líneassa pelatussa MM-karsintaottelussa Espanjaa vastaan vuonna 1969.Yleensä Ranta nähtiin kentällä vasempana laitapuolustajana, mutta uran aikana muutkin pelipaikat tulivat tutuiksi. Vuosina 1973—1984 häneltä jäi SM-sarjan otteluita väliin ainoastaan kaudella 1978, ja silloinkin vain kolme. A-maajoukkueessa mies pelasi 1970-luvulla 48 peräkkäistä maaottelua. Hyökkäyksiin innolla osallistunut puolustaja saavutti uransa huipun kaudella 1977, jolloin Haka voitti sekä Suomen mestaruuden että Suomen Cupin.

Pelaajauransa jälkeen Ranta on työskennellyt valmentajana ja Palloliiton Tampereen piirin nuorisopäällikkönä.

Saavutukset
– seurat: Tampereen Peli-Toverit (TP-T), Ilves-Kissat, Voikkaan Pallo-Peikot (PaPe), Tampellan Palloilijat (TaPa), Tampereen Pallo-Veikot (TPV), Valkeakosken Haka
– 68 A-maaottelua
– SM-sarjassa 392 ottelua, 15 maalia
– Suomen mestaruus Haka 1977
– Suomen Cupin voitto Haka 1977 ja 1982

Olli Heinonen (s. 1937) – Evakosta Eusébion päällystakiksi
”Heinosella oli loistava peliäly ja tekniikka, eikä hän antanut periksi koskaan.” – Olavi Laaksonen

Lakimiehenä ja varatuomarina pelaajauransa jälkeen työskennellyt Olli Heinonen syntyi Enson teollisuuskeskittymässä Vuoksen varrella. Alle 10 kilometrin päässä Imatrasta sijaitseva kotipaikka jäi jatkosodan jälkeen Venäjän puolelle, ja Heinonen perheineen muutti Lahteen. Evakkopoika liittyi Lahdessa evakkoseuraan – Viipurin Reippaaseen, joka jo Heinosen pelivuosien aikana muutti nimensä Lahden Reippaaksi. Kahta Ilves-Kissoissa pelattua kautta lukuun ottamatta mies pelasi lahtelaisseurassa koko uransa.
Olli Heinosen nimi opittiin tuntemaan jalkapallopiireissä jo varhain. Vuonna 1954 vasta 17-vuotias Heinonen pelasi hyökkääjänä lehdistön joukkueessa A-maajoukkuetta vastaan. Uran aikana pelipaikka siirtyi vähitellen kenttäryhmityksessä alaspäin, ja huippuvuotensa lahtelainen pelasi tukimiehenä ja liberona. Maalivainu ei kadonnut puolustustehtävissäkään: Reippaan mestaruuskaudella 1963 Heinonen iski kunnioitettavat seitsemän maalia.
Heinonen oli useita vuosia A-maajoukkueen luottopelaaja ja johtajatyyppinä usein joukkueen kapteeni. Hän oli mukana voittamassa epävirallista Pohjoismaiden mestaruutta vuonna 1964. Samana vuonna mies pelasi myös uransa epäilemättä mieleenpainuvimman kansainvälisen ottelun. Heinonen ja Juhani Peltonen olivat Suomen edustajat Tanskan jalkapalloliiton 75-vuotisjuhlaottelussa Pohjola-Muu Eurooppa. Heinonen vartioi Kööpenhaminassa 90 minuutin ajan itse ”Mustaa pantteria”, portugalilaishyökkääjä Eusébioa.

Saavutukset
– seurat: Lahden Reipas, Ilves-Kissat
– 29 A-maaottelua
– SM-sarjassa 156 ottelua, 28 maalia
– Suomen mestaruus Reipas 1963
– Suomen Cupin voitto Reipas 1964
– Palloliiton ja Urheilutoimittajien vuoden jalkapalloilija 1961 ja 1963

Martti Kuusela (s. 1945) – Tohtori

Martti Kuusela tunnetaan kansainvälisestä urastaan jalkapallovalmentajana. Perustan suomalaisittain harvinaiselle urapolulle loi lähes 20 vuotta kestänyt pelaajaura. Kuusela pelasi ensimmäiset ottelunsa miesten sarjoissa syntymäkaupunkinsa Rovaniemen ylpeydessä RoPSissa 1962. SM-tasolla kovakuntoinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja debytoi neljä vuotta myöhemmin Mikkelin Palloilijoissa. 1970-luvun loppuun venyneen peliuran aikana tutuksi ehtivät tulla SM-sarjan huippuseurat HJK, HIFK ja Haka ja kahden ottelun verran myös A-maajoukkue.
Kuusela hankki pelaajauransa päätyttyä valmentajantutkinnon Kölnin urheilukorkeakoulusta. Kyse oli uraa uurtavasta, aikaansa edellä olleesta ratkaisusta: suomalaisvalmentajat olivat siihen saakka työskennelleet vain kotimaassa, eikä pätevyyttä hankittu ulkomaisissa oppilaitoksissa, jos ylipäätään mitenkään. Oppi kantoi heti hedelmää. Kuusela johdatti HJK:n tuplamestaruuteen kaudella 1981 ja otti heti sen jälkeen ohjat A-maajoukkueessa.
Maajoukkuevalmentajana Kuuselan huippuvuodet osuivat MM-karsintoihin 1986. Englannin, Pohjois-Irlannin, Romanian ja Turkin kanssa lopputurnauspaikasta kilpaillut Suomi jäi vain kahden pisteen päähän kisoihin oikeuttavasta kakkossijasta. Karsintamenestyksen myötä Kuusela valittiin ensimmäisenä jalkapallovalmentajana Suomessa vuoden valmentajaksi. Maajoukkuetehtävät päättyivät syyskuun 1987 komeaan 3-0 -kotivoittoon Tšekkoslovakiasta. Ottelun päätteeksi pidetty luotsi kannettiin kentältä kultatuolissa.
1980-luvun lopulta 2000-luvun alkuun Kuusela valmensi enimmäkseen ulkomailla. Kohokohtana oli perinteikkäässä budapestiläisseurassa Honvédissa saavutettu Unkarin mestaruus vuonna 1993. Useat suomalaiset seurat hankkivat 1990-luvulla unkarilaisia pelaajia juuri Kuuselan kontaktien avulla. Laajalti verkostoitunut luotsi on 2000-luvulla ollut paljon esillä myös mediassa Ylen jalkapallolähetysten asiantuntijana.

Saavutukset

Pelaajana:
– seurat: RoPS, MP, OTP, HIFK, Haka, Ilves, FinnPa
– SM-sarjassa 123 ottelua, 19 maalia
– SM-pronssia HIFK 1970, SM-hopeaa HIFK 1971
– 2 A-maaottelua

Valmentajana:
– seurat: GrIFK, HJK, B1903 (DEN), Germinal Beerschot (BEL), Honvéd (HUN), Proodeftiki FC (GRE), Apollon Limassol (CYP), FinnPa, Panionios (GRE), Aris (GRE), TPS
– Suomen mestaruus HJK 1981, 1990
– Suomen Cup HJK 1981
– Unkarin mestaruus Honvéd 1993
– Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja 1982–1987
– Vuoden valmentaja Suomessa 1985
– Vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 1985, 1990
– Pro Urheilu -mitali 2015

2017 valitut

Jaakko Lempinen (s. 1931) – Mr. Ponnistus

”Jaska oli todellinen jalkapallomies. Hän toimi pitkän ajanjakson monella eri sektorilla suomalaisen jalkapalloilun eteen ja teki kaikissa toimissaan erittäin arvokasta työtä.” – Pertti Alaja

Jaakko Lempisestä kasvoi tarmokas jalkapallomies suomalaisen työläisjalkapallon vireässä keskuksessa, Helsingin Kalliossa. Nuori Lempinen aloitti jalkapalloilijana Helsingin Tarmossa, mutta edusti suurimman osan pelivuosistaan Helsingin Jyryä. Ponnistukseen hän siirtyi vuonna 1958. Pelit mustavalkoraitapaitaisissa jäivät kaksi vuotta myöhemmin puhjenneen polion takia kuitenkin vähiin. Lopetettuaan pelaamisen mies siirtyi Ponnistuksen taustaorganisaatioon, ja siltä tieltä hän ei enää poikennut.
Lempisestä tuli Ponnistuksessa puheenjohtaja Esko Piipposen oikea käsi vastuualueenaan erityisesti talous ja varainhankinta. Monipuoliseen työnkuvaan kuuluivat myös huoltajan ja joukkueenjohtajan tehtävät. Ponnistuksen taustavaikuttajana Lempinen korosti tervehenkisen taloudenpidon, juniorityön ja yhteisöllisyyden merkitystä. Hän oli keskeisesti luomassa sitä ponnarihenkeä, josta perinnerikas työläissseura opittiin vuosien varrella tuntemaan. Viimeiset aktiivivuotensa Ponnistuksessa Lempinen vaikutti seuran puheenjohtajana. Näihin vuosiin sisältyi myös seuran viimeisin esiintyminen Suomen pääsarjatasolla (1995).
Palloliitossa Lempisen järjestökokemus karttui useissa luottamustehtävissä sekä liitossa että Helsingin piirissä. Hänet muistetaan myös miesten jalkapallomaajoukkueen pitkäaikaisena huoltajana.

Saavutukset
– seurat jalkapalloilijana: Helsingin Tarmo, Helsingin Jyry (n. 1945–1957), Helsingin Ponnistus (1958–1960)
– Helsingin Ponnistuksen johtokunnan jäsen 1961–1998, puheenjohtaja 1986–1998, kunniapuheenjohtaja
– Helsingin Urheilukeskus Oy:n myymälänhoitaja ja Jalkapallo-Säätiön omistaman Palloilukeskuksen toimitusjohtaja (1981–1996)
– Palloliiton kunniajäsen numero 38, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi 2003

Pekka Hämäläinen (s. 1938) – Ilon kautta

”Pekka oli todellinen jalkapallomies. ’Football is Joy’ oli hänen mottonsa, joka päätyi vielä lauluksi asti. Sitä kuunneltiin ja laulettiin useammallakin maajoukkuereissulla.” – Jari Litmanen

Pekka Hämäläisen tie jalkapallovaikuttajaksi alkoi HIFK:sta. Helsingissä syntynyt Hämäläinen aloitti pelaamisen tähtirinnoissa 1950-luvun lopussa. Useilla pelipaikoilla viihtynyt Hämäläinen pelasi SM-sarjassa lopulta kuudella pelikaudella (1960–1962, 1964–1966). Pelikokemusta kertyi myös alemmilta sarjatasoilta. Pelaajauran kruunu koitti vuonna 1961, kun HIFK voitti Suomen mestaruuden keskushyökkääjänä pelanneen Hämäläisen viimeistellessä kahdeksan maalia.
Lopetettuaan aktiivipelaajana Hämäläinen siirtyi kentältä kabinetteihin. Hänelle tulivat tutuksi niin ruohonjuuritason työt HIFK:ssa ja Trikiineissä kuin luottamustehtävät Palloliitossa ja UEFA:ssa. Palloliiton puheenjohtajana (1997–2009) Hämäläinen paneutui erityisesti olosuhteiden parantamiseen ja suomalaisen jalkapallon asian ajamiseen UEFA:n eri elimissä. Kansainväliset tehtävät sisälsivät myös lukuisia kansainvälisiä otteluita UEFA:n otteludelegaattina. Pitkä puheenjohtajakausi päättyi komeasti Suomen isännöimiin naisten EM-kisoihin 2009. Hämäläisen kansainvälisestä arvostuksesta kertoo nimitys UEFA:n Amicale des Anciens -piirin jäseneksi vuonna 2012. Kriteerinä piiriin pääsylle on vähintään 12 vuotta kestänyt toiminta UEFA:n komiteoissa.
Hämäläisen panos oli mittava myös siviilissä. Hän teki pitkän työuran elintarviketeollisuuden työnantajaliitoissa ja oli keskeisesti vaikuttamassa liittojen fuusioon yhdeksi keskusliitoksi 1990-luvun alussa. Hämäläinen aloitti uuden Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtajana vuonna 1991 ja jäi toimesta eläkkeelle 2002.
Niin ansiotyössään kuin luottamustoimissaan Hämäläinen opittiin tuntemaan humaanina johtajana ja sosiaalisena seuramiehenä.

Saavutukset
– Suomen Palloliiton puheenjohtaja 1997–2009, kunniapuheenjohtaja (2012)
– Palloliiton kurinpitovaliokunnan jäsen 1977–1990, liittohallituksen jäsen 1990–1997
– Captain’s Ball 2011
– jalkapallon EM-kisojen 2000 järjestelytoimikunnan jäsen; UEFA:n avustusohjelmakomitean varapuheenjohtaja 2000–2006 ja puheenjohtaja 2006–2007; UEFA:n lakikomitean varapuheenjohtaja 2007–2011, UEFA:n Amicale des Anciens -piirin jäseneksi 2012
– UEFA:n otteludelegaatti useissa kansainvälisissä otteluissa, FIFA-komissaari alle 17-vuotiaiden MM-kisoissa 2005
– varatuomari, pitkäaikainen Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja
– toiminut HIFK:n ja Trikiinien puheenjohtajana
– seurat jalkapalloilijana: HIFK, ÅdIF, LePa, Trikiinit
– SM-sarjassa 73 ottelua, 9 maalia
– Suomen mestaruus HIFK 196

Pertti Alaja (s. 1952) – Kosmopoliitti nordisti
”Olen usein sanonut, että arvostan Louis van Gaalin yhtenä parhaista, ehkä parhaana valmentajanani. Pertti Alaja on jalkapallojohtajana samassa asemassa.” – Jari Litmanen
Pertti Alaja oli ensimmäisiä suomalaisia ammattilaismaalivahteja ja yksi vaikutusvaltaisimmista suomalaisista jalkapallojohtajista. Kansainvälisillä vesillä sujuvasti luovinut Alaja ehti vaikuttaa useissa kansainvälisissä luottamustehtävissä. Kansainvälisen uran kruununa oli pesti jalkapallon MM-kisojen 2010 turnausjohtajana.
Alajan myöhempi ura taustavaikuttajana peittää alleen komean pelaajauran. Suomen sarjoissa Hakan, HJK:n ja OTP:n maalia vartioinut Alaja tunnettiin erinomaisena reaktiotorjujana. Ammattilaisviheriöillä Tanskassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa hän pelasi kaikkiaan viisi vuotta, pidempään kuin yksikään suomalaisvahti ennen häntä. A-maaotteluita Alajalle kirjattiin 29. Pelaajauransa jälkeen Alaja kävi Palloliiton JVK-kurssin suunnitellen ryhtyvänsä valmentajaksi. Alaja ehti työskennellä muun muassa A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana ennen valintaansa Palloliiton pääsihteeriksi 1991.
Maalivahdin hanskojen lisäksi Alajan kädessä pysyi kynä: hän kirjoitti jo pelaajana juttuja muun muassa Palloliiton julkaisuihin ja Suomen Urheilulehteen. Kirjoittaminen ei jäänyt myöhemminkään. Esikoisteos, runokirja Hyvää yötä, Kleopatra julkaistiin vuonna 2007.
Kuten Alajaa suuresti arvostanut Jari Litmanen on todennut, Pertti Alajan verkostoitumiskyvyt eivät avanneet ovia kansainvälisiin ympyröihin vain hänelle itselleen, vaan useille muillekin suomalaistoimijoille. Taitavalla kabinettipelaajalla oli sormensa pelissä useiden Suomelle myönnettyjen eri ikäluokkien arvokisojen taustalla. Hän oli myös edistämässä jalkapallon harrastajamäärien voimakasta kasvua Suomessa 1990-luvulta alkaen. Alajalle myönnettiin Captain’s Ball postuumisti marraskuussa 2017.
Pertti Alaja tuli todellisesta palloiluperheestä. Hänen isänsä Martti Alaja pelasi SM-tasolla jalkapalloa, jääpalloa ja käsipalloa; vanhempi veli Risto toimi erotuomarina, ja sisar Katri oli voittamassa naisten jalkapallon epävirallista Suomen mestaruutta HJK:ssa 1971. Identtinen kaksoisveli, liikuntaneuvos Erkki Alaja on vaikuttanut useissa toimissa suomalaisen huippu-urheilun taustalla.

Saavutukset
– Palloliiton pääsihteeri 1991–2000, varapuheenjohtaja 2004–2006 ja puheenjohtaja 2012–2017
– Jalkapallon MM-kisojen 1998 pääkoordinaattori ja MM-kisojen 2010 turnausjohtaja
– Yhteispohjoismaisen EM-kisaprojektin 2008 vetäjä
– Otteludelegaattina useissa FIFA:n ja UEFA:n alaisissa jalkapallo-otteluissa, mm. Mestarien liigan finaalissa 2016
– seurat jalkapalloilijana: Haka, HJK, OTP, Ikast (DEN), Edmonton Drillers (USA), Malmö (SWE)
– 29 A-maaottelua
– seurat valmentajana: HIFK, Pallo-Pojat
– maalivahtivalmentajana Suomen A-maajoukkueessa 1988–1989
– Captain’s Ball 2017

2018 valitut

Katriina Elovirta (1961-2018) Kansainvälinen huipputuomari
”Elovirta liikkuu kansainvälisissä ympyröissä kuin kala vedessä. Hänellä on kielitaitoa, kykyä esiintyä ja edustaa” – Ilkka Suomalainen, HS.
Katriina Elovirta nousi pelaajana kansalliselle huipulle, mutta pääsi vielä pidemmälle erotuomarina. 1980-luvulla kolme Suomen mestaruutta voittaneesta ja yhdeksän A-maaottelua pelanneesta keskikenttäpelaajasta tuli uransa jälkeen kansainvälisesti arvostettu erotuomari. Uran meriitit ovat kovat. Elovirta jakoi oikeutta naisten EM-kisoissa 1997 ja 2001 ja MM-kisoissa 1999 ja 2003 sekä ensimmäisessä naisten UEFA Cupin finaalissa vuonna 2002.
Iisalmelta lähtöisin ollut Katriina Elovirta pelasi lapsuudessaan jalkapalloa sekä tyttöjen että poikien joukkueissa. Keskikentällä viihtynyt Elovirta nousi kotimaiselle huipulle Helsingissä, jossa hän pelasi Kaunis Nainen Futiksessa (KNF), PP-Futiksessa (PPF) ja Helsinki Unitedissa. Pelaajaura päättyi komeasti, kun Elovirta johdatti kapteenina Helsinki Utd:n Suomen mestaruuteen 1991.
Elovirta lopetti pelaamisen työkiireiden takia, mutta löysi uuden leipälajin tuomarina. Työskennellessään Sveitsissä tietokonealan yrityksessä Elovirta tuomitsi otteluita paikallisessa miesten sarjassa. Vaativa ympäristö kartutti arvokasta kokemusta. Kentällä Elovirta omaksui jämäkän ja rauhallisen tyylin. Hänellä oli myös psykologista silmää: ”Muutamat sanat ja eleet vaikuttavat useaan tilanteeseen rauhoittavasti, jolloin ottelu pääsee etenemään erotuomarin tahtomalla tavalla”, Elovirta on muistellut.
Tuomariuransa jälkeen Elovirta työskenteli Palloliitossa kehityspäällikkönä ja oli aktiivinen monissa FIFA:n ja UEFA:n tehtävissä, muun muassa erotuomarikouluttajana ja tarkkailijana. Hän ei ollut edelläkävijä vain naisten jalkapallossa, vaan yleisesti suomalaisessa jalkapallossa: suomalaisista erotuomareista Elovirran lisäksi vain Arne Eriksson on ollut päätuomarina miesten tai naisten jalkapallon MM- tai EM-kisoissa.

Saavutukset
– FIFA-erotuomari 1995–2004: tuomarina naisten EM-kisoissa 1997 ja 2001, naisten MM-kisoissa 1999 ja 2003
– tuomarina kahdeksassa naisten UEFA Cupin ottelussa, ml. ensimmäinen naisten UEFA Cupin finaali 2002
– tuomarina 47 naisten A-maaottelua
– vuoden erotuomari 1996, vuoden naiserotuomari 2003
– UEFA:n ja FIFA:n erotuomarikouluttaja, FIFA:n erotuomarikomitean jäsen
– Palloliiton kehityspäällikkö
– seurat pelaajana: KNF, PPF, Helsinki Utd
– pelaajana kolme Suomen mestaruutta ja yksi Suomen Cupin voitto
– pelaajana yhdeksän naisten A-maaottelua

Göran Enckelman (s. 1948) – Maalivahdista rehtoriksi
”Tuskin koskaan suomalaispelaaja on vastustajan leiristä saanut niin paljon huomiota kuin Enckelman ottelun päättäjäistilaisuudessa” – HS Englanti-Suomi MM-karsintaottelusta 15.10.1976
Göran Enckelmanin työrupeama suomalaisen jalkapallon parissa alkoi synnyinkaupungin ylpeyden, Lahden Reippaan, maalin suulta 1960-luvulla. Noustuaan Reippaan ykköstorjujaksi SM-sarjan kaudella 1968 lahjakas maalivahti kutsuttiin myös nuorten maajoukkueeseen. Varsinaisen läpimurtonsa Enckelman teki TPS:ssä 1970-luvulla. Viiden TPS-vuotensa aikana ulottuva maalivahti pelasi pitkälti yli 100 SM-sarjan ottelua ja voitti kolme Suomen mestaruutta; viimeinen SM-kulta tuli Hakan paidassa 1977.
Enckelman debytoi A-maajoukkueessa toukokuussa 1973 Hollannin amatöörejä vastaan. Seuraavina vuosina hän jakoi torjuntavastuun neljä vuotta nuoremman maalivahtilupauksen, Pertti Alajan, kanssa. Kauden 1975 päätteeksi Urheilutoimittajien liitto ja Palloliitto valitsivat maaotteluissa huipputorjuntoja esittäneen Enckelmanin vuoden jalkapalloilijaksi. Viimeiset pelivuotensa Enckelman pelasi Ruotsissa, jossa seurana oli toiseksi ja kolmanneksi ylimmällä sarjatasolla pelannut Nyköpings BIS.
Pelaajauransa jälkeen Enckelman työskenteli useissa tehtävissä suomalaisessa jalkapallossa. Maalivahtivalmentajana hän vaikutti erityisesti Turun suunnalla ja 1990-luvulla myös A-maajoukkueessa. Vuonna 1999 hänet valittiin Eerikkilän Urheiluopiston rehtoriksi. 14 vuoden pituiseksi venyneen pestin aikana Eerikkilä kasvoi huippuolosuhteet omaavaksi suomalaisen jalkapallon ja salibandyn valmennuskeskukseksi. Enckelmanille myönnettiin 2013 Captain’s Ball -erikoispalkinto merkittävästä panoksesta suomalaiselle jalkapallolle.
Göran Enckelmanin poika Peter Enckelman (s.1977) muistetaan pitkästä ammattilaisurastaan brittikentillä. Isänsä tavoin hän vartioi urallaan myös sekä TPS:n että A-maajoukkueen maalia.

Saavutukset
– seurat jalkapalloilijana: Reipas, KuPS, TPS, Haka, Nyköpings BIS (SWE)
– Suomen mestaruus TPS 1971, TPS 1972, TPS 1975 ja Haka 1977
– 21 A-maaottelua
– Urheilutoimittajien liiton ja Palloliiton vuoden jalkapalloilija 1975
– seurat valmentajana: TPS, KaaPo, PIF
– A-maajoukkueen maalivahtivalmentaja 1993–1996
– Eerikkilän Urheiluopiston rehtori 1999–2013
– Captain’s Ball 2013
– Liikuntaneuvos 2013

Jyrki Heliskoski (s. 1945) – Käsipallosta jalkapalloon
”Oikotietä menestykseen ei ole.”
-Jyrki Heliskoski nousi tunnetuksi valmentajanimeksi jalkapalloa ennen käsipallossa, jossa hän voitti 1970-luvulla kolme Suomen mestaruutta. Jalkapallovalmentajaksi espoolainen voimistelunopettaja kouluttautui Palloliiton JVK:n ensimmäisellä kurssilla 1981. Ensimmäisen kotimaisen huippupestinsä mies sai vuonna 1985, kun hänet nimitettiin HJK:n päävalmentajaksi. ”Jyrä” Heliskoski opittiin nopeasti tuntemaan tulisieluisena valmentajana, joka ei säästellyt sanojaan, jos joukkueen asenteessa oli toivomisen varaa. ”He roikkuivat kuin sällinräkä Kupittaan piikkilanka-aidoissa”, kuvaili Heliskoski mielestään löysästi venytelleitä HJK:n vaihtopelaajia erään SM-sarjan ottelun jälkeen.
Voitettuaan HJK:ssa neljässä vuodessa kolme Suomen mestaruutta Heliskoski siirtyi Palloliiton palvelukseen olympiajoukkueen valmentajaksi. Barcelonan olympialaisiin tähdännyt projekti ei saavuttanut tavoiteltua lopputulosta, mutta Palloliitosta tuli Heliskoskelle vakituinen työnantaja. Hän profiloitui erityisesti nuorten valmentajana: Heliskoski luotsasi muun muassa alle 17-vuotiaiden MM-kotikisoihin 2003 osallistunutta, ”Vintiöinä” tunnettua maajoukkueryhmää. Vuonna 2005 Heliskoski valmensi kuuden ottelun ajan väliaikaisena valmentajana myös A-maajoukkuetta.
Palloliiton pitkäaikaisena valmennuspäällikkönä Heliskoski vaikutti suomalaisen jalkapallovalmennuksen sisältöihin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. 2000-luvun alussa hän oli mukana kehittämässä Palloliiton valmentajakursseja UEFA Pro Licence -pätevyyden takaavaksi koulutukseksi. Lisenssi edellytetään pääsarjatason päävalmentajilta kaikissa UEFA:n jäsenliitoissa.
Jyrki Heliskosken ura suomalaisessa jalkapallovalmennuksessa huomioitiin vuonna 2009 Captain’s Ball -erikoispalkinnolla.

Saavutukset
– Palloliiton valmennuspäällikkö 1997–2010
– A-maajoukkueen päävalmentaja 2005 (6 ottelua)
– U21-maajoukkueen päävalmentaja 1982–1987 ja 1990–1997
– nuorten ja poikien maajoukkuevalmentajana mm. U19 EM 2000, U17 MM-kotikisat 2003
– seurat jalkapallovalmentajana: Honka, HJK
– Suomen mestaruus HJK 1985, HJK 1987, HJK 1988
– Vuoden jalkapallovalmentaja 1987
– Captain’s Ball 2009
– Veikkausliigan legenda 2011

Ulla Kaasinen (s. 1960) – Kovapotkuinen maalitykki
”Ulla Kaasinen on kovassa kurssissa Ruotsin naisjalkapalloilussa. Siirrosta uutisoidessaan sanomalehti Dagens Nyheter käytti liberona pelaavasta Kaasisesta nimitystä ’AIK:n ässäpelaaja’” – HS
Naisten jalkapallon organisoidun kilpailutoiminnan alussa pelaajat olivat lajin pariin ajautuneita aikuisia, joilla ei ollut nuoruuden lajitaustaa. 1970-luvun puolivälistä alkaen uusi sukupolvi syrjäytti hiljalleen nämä uranuurtajat seurajoukkueissa ja maajoukkueessa. Yksi näistä nuorista kyvyistä oli helsinkiläinen hyökkääjä Ulla Kaasinen.
Pelatessaan ensimmäisen maaottelunsa kesällä 1975 Ulla Kaasinen oli vasta 14-vuotias. Hän oli yksi ensimmäisistä suomalaisista naisjalkapalloilijoista, joiden pelaajapolku alkoi juniori-ikäisenä, saavutti huippunsa ulkomailla ja päättyi kotimaan liigassa 30 ikävuoden tuolla puolen. Pitkän pelaajauransa aikana Kaasinen pelasi 41 naisten A-maaottelua. Pitkään pelaajauraan nähden vähäiseltä vaikuttava määrä johtui ottelutahdista: naiset pelasivat 1970- ja 1980-luvuilla vuosittain vain muutamia maaotteluita. Useilla pelipaikoilla viihtynyt Kaasinen teki maajoukkuepaidassa kuusi maalia; naisten SM-sarjassa maaleja syntyi kolminumeroinen määrä.
Kaasinen oli yksi ensimmäisistä suomalaisista naispelaajista ulkomaan sarjoissa. Kaasinen pelasi kolme vuotta tukholmalaisessa AIK:ssa ja vuoden paikalliskilpailija Hammarbyssä. Pelaajaura päättyi komeasti kaudella 1992. Kaasinen varmisti HJK:lle tuplamestaruuden tekemällä joukkueensa molemmat maalit Suomen Cupin loppuottelussa KontUa vastaan. Lopetettuaan pelaajana Kaasinen ryhtyi valmentajaksi. Toisella kaudellaan Malmin Palloseuran peräsimessä hän johdatti seuran SM-sarjan voittoon. Kaasisesta tuli näin ensimmäinen Suomen mestaruuden pelaajana ja valmentajana voittanut nainen.
Valmentajan ura vaihtui myöhemmin järjestötyöhön Palloliitossa. Kaasinen on työskennellyt Palloliiton Uudenmaan piirissä kilpailusihteerinä ja harrastemanagerina.

Saavutukset
– seurat pelaajana: HJK, AIK (SWE), Hammarby (SWE), PPF, Helsinki United
– kahdeksan Suomen mestaruutta, kolme Suomen Cupin voittoa
– 41 naisten A-maaottelua, kuusi maalia
– seurat valmentajana: MPS
– toiminut myös naisten maajoukkueen apuvalmentajana
– valmentajana yksi Suomen mestaruus
– työskennellyt Palloliiton Uudenmaan piirissä kilpailusihteerinä ja harrastemanagerina

Göran Wallén (1941-2018) – Rakkaudesta jalkapalloon
”Humanismi on tärkeää myös urheilussa.”
Pitkän linjan urheilutoimittaja Göran Wallén oli monessa mukana viidelle vuosikymmenelle venyneen työuransa aikana. Wallén työskenteli Hufvudstadsbladetissa 43 vuotta, joista puolet urheilutoimituksen päällikkönä. Intoa riitti myös järjestötyöhön. Wallén oli Suomen Urheilutoimittajain liiton puheenjohtaja 1982–1990 ja Euroopan urheilutoimittajien liiton (UEPS) hallituksen jäsen 1990–1998. Suomessa hänet valittiin vuoden urheilutoimittajaksi 1986.
Wallén erikoistui jo aloittelevana toimittajana jalkapalloon. Wallénin kirjoitustyyliä leimasi humanistinen ja filosofinen ote, joka erotti hänet lakonisemmin kirjoittaneista toimittajakollegoista. Vuonna 2007 Wallén ja Yrjö Lautela toimittivat suomalaisen jalkapallohistorian yleisesityksen, Rakas Jalkapallo. Kiinnostus historiaan vei Wallénin vuonna 1993 perustetun Suomen Jalkapallomuseon toimintaan. Hän oli jäsenenä myös Suomen Urheiluhistoriallisessa seurassa.
Wallén vaikutti suomalaisessa jalkapallossa myös seuratoimijana. Jalkapallomies oli helsinkiläisen Kiffenin puheenjohtaja 13 vuotta. Puheenjohtajakautensa jälkeen hänet nimettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Luontevaa olikin, että kun seura päätti juhlistaa 100-vuotista historiaansa juhlakirjalla, Wallén valittiin yhdeksi kirjan toimittajista.
Wallénille myönnettiin vuonna 2001 Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi ja vuonna 2009 Pro Urheilu-mitali. Hän on ensimmäinen vain kirjallisista ansioistaan suomalaisen jalkapallon Hall of Fameen kutsuttu Ikoni.

Saavutukset
– urheilutoimittajana Hufvudstadsbladetissa 1960–2003, urheilutoimituksen päällikkö 1980–2002
– Urheilutoimittajain liiton hallituksen jäsen 1971–1990, puheenjohtaja 1982–1990, kunniapuheenjohtajaksi 2015
– Vuoden urheilutoimittaja 1986
– Euroopan urheilutoimittajien liiton hallituksen jäsen 1990–1998, toiminut liiton pääsihteerinä
– Jalkapallotoimittajien Pallo-Kopla ry:n perustajajäsen
– Kiffenin puheenjohtaja (1968–1981), kunniapuheenjohtaja, Mustat hurmurit -100-vuotishistorian toimittaja yhdessä Timo Huotisen -ja Erkki Alajan kanssa
– toimittajana useissa jalkapallon arvokisoissa ja olympialaisissa
– toimitti Yrjö Lautelan kanssa Suomen jalkapallohistorian yleisesityksen, Rakas Jalkapallo (2007)
– Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi 2001, kultainen ansioristi 2011
– Pro Urheilu -mitali 2009
– Ruotsin Riksidrottens Vännerin Torsten Tegnér- stipendi 2015

Christina Forssell (s. 1973) – Johtajatyyppiä
”Juuri tämän intohimoisen ja persoonia pursuavan jengin kanssa historiallisen onnenvälähdyksen jakaminen tuntui joltain aivan erityiseltä.”
Christina Forssell nousi huipulle 1990-luvulla, kun naisjalkapallon harrastajamäärät Suomessa nousivat vauhdilla. Kasvanut suosio jalostui 2000-luvun alussa menestykseksi, jossa myös Forssell oli mukana: historiallisessa ensimmäisessä naisten UEFA Cupissa kaudella 2001/2002 HJK-kapteeni johdatti joukkonsa komeasti välieriin asti. 2-0 -kotivoittoon päättynyt puolivälieräottelu Trondheims-Ørniä vastaan piirtyi suomalaiseen jalkapallohistoriaan isoilla kirjaimilla.
Forssell voitti HJK:ssa kaikkiaan 10 Suomen mestaruutta ja seitsemän Suomen Cupin voittoa. Suomen A-maajoukkueessa hänelle kertyi vuosina 1989–2002 70 maaottelua ja kolme maalia. Uransa alussa Forssell pelasi yhtenä ensimmäisistä suomalaispelaajista Yhdysvalloissa, jossa hän voitti Franklin Pierce Universityn joukkueessa kaksi yliopistomestaruutta. UEFA Cup-menestyksen jälkeen keskikentän dynamo pelasi kaksi kautta Ruotsin Damallsvenskanin Hammarbyssä. Pelaajauransa jälkeen Ylen jalkapalloasiantuntijanakin nähty kauppatieteiden maisteri on työskennellyt henkisenä valmentajana.
Christina Forssellin isä Bengt Forssell pelasi pitkään Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla ja muutaman ottelun SM-sarjassakin. Veli Mikael Forssell teki komean uran kansainvälisissä huippuliigoissa ja nousi 29 maaottelumaalillaan maajoukkueen kautta aikojen toiseksi parhaaksi maalintekijäksi.

Saavutuksia:
– seurat pelaajana: IFK Lidingö (SWE) (jossa aloitti pelaamisen), HJK, Hammarby (SWE), pelannut lisäksi Franklin Pierce Universityn (New Hampshire, Yhdysvallat) naisten jalkapallojoukkueessa
– 70 A-maaottelua, joissa kolme maalia
– 10 Suomen mestaruutta, seitsemän Suomen Cupin voittoa, kaksi Yhdysvaltojen yliopistomestaruutta
– Naisten UEFA Cupissa 2001/2002 HJK:n kanssa välieriin

Matti Mäkelä (s. 1939) – Taitava välihyökkääjä
”Vihreän veran hienomekaanikko, jonka tekniikka ja kunto olivat huippuluokkaa.” – Matti Pitko
Matti Mäkelä muistetaan lähes 20 vuotta kestäneestä pelaajaurastaan, jonka aikana hän edusti kahta Upon Pallossa pelattua kautta lukuun ottamatta syntymäkaupunkinsa Tampereen eri seuroja. Eniten otteluita kertyi Tampereen Palloilijoissa ja Ilves-Kissoissa.
Uransa huippuvuosina Mäkelä kuului maajoukkueluotsi Olavi Laaksosen luottopelaajiin ja kantoi maajoukkueessa välillä kapteeninnauhaa. Maajoukkueuran kruununa oli epävirallinen Pohjoismaiden mestaruus 1966. Samana vuonna Urheilutoimittajien liitto valitsi hänet vuoden jalkapalloilijaksi.
Mäkelä tunnettiin teknisenä ja juoksuvoimaisena välihyökkääjänä: SM-sarjassa mies iski 200 ottelussa 42 maalia. Siirryttyään Upon Pallosta Ilves-Kissoihin 1968 hänet järjestettiin töihin Lokomon piirustuskonttoriin, jossa hän teki lopulta koko työuransa. Töiden ohessa Mäkelä valmensi TPV:ssa ja PP-70:ssä ja vaikutti pelaajavalmentajana Toijalan Pallo-49:ssä.

Saavutuksia:
– 35 A-maaottelua, joissa kaksi maalia
– A-maajoukkueessa (epävirallinen) Pohjoismaiden mestaruus 1966
– Urheilutoimittajain liiton vuoden jalkapalloilija 1966
– seurat pelaajana (1957–1976): Ilves-Kissat, Tampereen Palloilijat, Upon Pallo, Ilves, TPV
– SM-sarjassa 200 ottelua ja 42 maalia
– seurat valmentajana: TPV ja PP-70, pelaajavalmentajana myös Toijalan Pallo-49
– nimettiin Palloliiton Gladiaattoriksi 2015

Simo Syrjävaara (s. 1943) – Monien roolien jalkapallomies
”Hän muistutti meille pojille, että kansainvälinen vastustaja syö ihan samaa kaurapuuroa kuin me.” – Jari Litmanen
Simo Syrjävaara vaikutti suomalaisessa jalkapallossa useilla rintamilla: pelaajana, maajoukkuevalmentajana ja Palloliiton koulutuspäällikkönä. Raumalla varttunut, uransa huippuvuodet Turussa ja Lahdessa pelannut Syrjävaara kuului 1960-luvulla Olavi Laaksosen maajoukkueen vakiokokoonpanoon ja oli voittamassa epävirallisia Pohjoismaiden mestaruuksia 1964 ja 1966. Pelipaikka oli yleensä tukimies.
Pelaajauransa päätyttyä Syrjävaara siirtyi valmentajaksi. Ensimmäinen joukkue oli Suomen alle 23-vuotiaiden maajoukkue, jonka peräsimessä hän aloitti 1973. Hänestä kasvoi Palloliiton luottovalmentaja, jota käytettiin yleensä poikamaajoukkueiden valmentajana, tarpeen vaatiessa muuallakin. Suomen Jalkapallovalmentajat ry nimesi Syrjävaaran vuoden jalkapallovalmentajaksi 1981 – ensimmäistä kertaa, kun palkinto myönnettiin.
Syrjävaara oli valmentajana ihmisläheinen ja innostava; hän valoi poikamaajoukkueiden tähdille uskoa siihen, että suomalainenkin pelaaja voisi yltää maailman huipulle. Hänet tunnettiin myös tarinaniskijänä, joka höysti taktisia ohjeita värikkäillä kielikuvilla.
Simo Syrjävaaralle myönnettiin vuonna 2008 Captain’s Ball -erikoispalkinto erityisen merkittävästä työstä suomalaisen jalkapallon hyväksi. Kesäisin pelattava harrastejalkapallon SM-turnaus on nimetty Simo Syrjävaara Cupiksi.

Saavutuksia:
– pelaajana 26 A-maaottelua, joissa yksi maali
– seurat pelaajana (1960–1972): Rauman Pallo, Åbo IFK, Upon Pallo, Lahden Reipas, Lahden Kuusysi
– SM-sarjassa 182 ottelua ja 18 maalia
– Suomen Cupin voitto 1965 (Åbo IFK)
– A-maajoukkueessa pelaajana (epäviralliset) Pohjoismaiden mestaruudet 1964 ja 1966
– A-maajoukkueen päävalmentaja 1976–1978 (yhdessä Aulis Rytkösen kanssa)
– Palloliitossa myös poikien, naisten ja miesten futsalmaajoukkueen päävalmentaja ja koulutuspäällikkö
– Vuoden jalkapallovalmentaja 1981
– Captain’s Ball 2008

Olli Huttunen (s. 1960) – Luottovahdista mestarivalmentajaksi
Vuonna 1976 Suomessa valittiin ensimmäisen kerran vuoden poikapelaaja. Valinta osui 16-vuotiaaseen kajaanilaiseen maalivahtiin Olli Huttuseen. 19 vuotta myöhemmin Huttunen päätti pelaajauransa mestaruusjuhliin Valkeakosken Tehtaan kentällä. Ensimmäinen Suomen mestaruus oli luonteva päätepiste komealle, 61 A-maaottelua tuottaneelle uralle.
Olli Huttunen pelasi kaksi ensimmäistä kauttaan miesten sarjoissa Kajaanin Palloilijoissa. Hän siirtyi Valkeakosken Hakaan 18-vuotiaana kaudeksi 1978 ja vartioi sitten Hakan maalia 18 peräkkäisellä kaudella. Talvella 1982–1983 maajoukkueen ykkösmaalivahdiksi noussut Huttunen oli lähellä siirtoa Saksan Bundesliigan Mönchengladbachiin, mutta päätti varmemman peliajan takia jatkaa Hakassa. Huttuselle kertyi Hakassa lopulta 431 SM-sarjan ottelua. SM-sarjan ottelutilastossa hänen edellään ovat vain Rami Nieminen, Toni Huttunen ja Ilkka Mäkelä.
”Oka” Huttusen sydän sykki Hakalle myös pelaajauran jälkeen. Hän jatkoi Hakassa ensin Keith Armstrongin apuvalmentajana ja myöhemmin päävalmentajana ja oli luotsaamassa seuraa neljään Suomen mestaruuteen. Huttunen työskenteli myös A-maajoukkueen maalivahtivalmentajana ja sai vuonna 2010 tililleen yhden ottelun päävalmentajana: tilastoihin jäi kotivoitto San Marinosta lukemin 8-0.
Olli Huttunen valittiin vuoden jalkapalloilijaksi vuosina 1982 ja 1984 ja vuoden jalkapallovalmentajaksi 2002. Hän on valmentamisen lisäksi työskennellyt Hakassa myös urheilutoimenjohtajana ja toimitusjohtajana.

Saavutuksia:
– seurat pelaajana: Kajaanin Palloilijat (1976–1978), Valkeakosken Haka (1978–1995)
– päävalmentajana: Haka (2002–2009), VPS (2012–2015), Suomen A-maajoukkue (2010)
– pelaajana 61 A-maaottelua
– SM-sarjassa pelaajana 431 ottelua (18 kautta, 1978–1995), joista kaikki Hakassa; SM-ottelutilastossa edellä vain Rami Nieminen, Toni Huttunen ja Ilkka Mäkelä
– pelaajana Hakassa Suomen mestaruus 1995 ja kolme Suomen Cupin voittoa 1982, 1985 ja 1988
– Vuoden jalkapalloilija 1982 (Palloliitto) ja 1984 (Palloliitto ja Urheilutoimittajien liitto)
– Valmentajana Hakassa neljä Suomen mestaruutta 1998–2000 (apuvalmentajana) ja 2004 (päävalmentajana) sekä kolme Suomen Cupin voittoa 1997 (apuv.) sekä 2002 ja 2005 (pääv.)
– Vuoden jalkapallovalmentaja 2002

Gunnar Yliharju (s. 1940) – Huoltajalegenda
”Harvoin jalkapallomaailmassa kohtaa pidetympää tai arvostetumpaa tekijää kuin Gunnar Yliharju.” – Jari Litmanen
Jari Litmasen lausahdus vuodelta 2006 on kuvaava: harvassa ovat ne henkilöt suomalaisessa jalkapallossa, jotka nimenomaan pelaajien keskuudessa ovat yhtä pidettyjä kuin Gunnar Yliharju. Legendaariseen huoltajaan tutustui useampi sukupolvi suomalaisia maajoukkuejalkapalloilijoita.
Yliharjun pesti Palloliitossa alkoi 1969, ja työt jatkuivat vielä 2010-luvulla. Kuudella vuosikymmenellä hän ehti työskennellä niin nuorten maajoukkueiden ja olympiajoukkueen kuin miesten A-maajoukkueen huoltajana. Kaikkiaan ”Gunulle” kertyi kokemusta reilusti yli tuhannesta maaottelusta.
Gunnar Yliharjun rakkaus jalkapalloon syttyi sotavuosien jälkeisessä Helsingissä. Ennen Palloliittoa hän vaikutti huoltajana, juniorivalmentajana ja erilaisissa luottamustehtävissä muun muassa Helsingin Palloseurassa (HPS) ja Palloliiton Helsingin piirissä. Helsinki Cupin kisaorganisaatiossa hän oli mukana vapaaehtoisena lähes 20 vuotta vastaten Töölön Pallokentällä pelattujen otteluiden järjestelyistä.
Gunu opittiin tuntemaan lämpimästä luonteestaan ja valmiudestaan tehdä työtä pelaajien puolesta työtunteja katsomatta. Esimerkiksi maajoukkueleireille hän tapasi saapua jo leirin alkua edeltävänä päivänä varmistaakseen että kaikki olisi leirin alkaessa kunnossa. Gunnar Yliharju palkittiin vuonna 2006 Captain’s Ball -erikoispalkinnolla erityisen merkittävästä työstä suomalaisen jalkapallon hyväksi.

Saavutukset:
– Palloliiton hopeinen ansiomerkki 1978, kultainen ansiomerkki 1987
– kutsuttiin Palloliiton ainaisjäseneksi 2014
– Captain’s Ball 2006

2019 valitut

Olavi Rissanen (s. 1947) – Kuopiolainen jalkapallolegenda

”Vaikka tiedänkin, miten Olli vispaa palloa, niin kuitenkin hän aina ehtii tehdä temppunsa ennen kuin pääsen häneen kiinni.” – Timo Kautonen
Harvalla jalkapalloilijalla on ollut samanlainen alku maansa pääsarjassa kuin Olavi ”Olli” Rissasella: hattutemppu kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Peräkkäiset hattutemput syntyivät Kuopion Elon paidassa HJK:ta ja Porin Ässiä vastaan SM-sarjan kauden 1969 alussa. Heinäkuussa 1969 Rissanen debytoi A-maajoukkueessa Islantia vastaan ja iski 3-1 -voitossa yhden Suomen maaleista.
Lentävästä lähdöstä käynnistyi ainutkertainen luku savolaista jalkapallohistoriaa. Rissanen, joka SM-sarjassa debytoidessaan oli jo pelannut viisi vuotta Elon edustuksessa alemmilla sarjatasoilla, pelasi SM-sarjassa lopulta vuoteen 1987 saakka. Otteluita kertyi 403 ja maaleja peräti 185. Parhaat vuotensa mies pelasi Kuopion Palloseurassa (1970–1981), jossa hän juhli kahteen otteeseen Suomen mestaruutta. Komea pelaajaura päättyi kolmannessa kuopiolaisseurassa, Kopareissa, jota Rissanen edusti 1982–1987.
Rissanen sai tililleen 40 A-maaottelua, joista unohtumattomimmat ajoittuvat vuoteen 1972. Tuolloin ”Maestro” onnistui maalinteossa tasapeleihin päättyneissä MM-karsintaotteluissa Neuvostoliittoa ja Romaniaa vastaan. Kuopion klassisilla Mölymäen ja Itkonniemen kentillä ja pihoilla varttunut pelimies tunnettiin erityisesti harhautuksistaan ja potkutekniikastaan.
Olavi Rissanen vaikutti pelaajauransa jälkeen KuPSin valmennusryhmässä, suurimpana saavutuksena Suomen Cupin voitto 1989. Hänet kutsuttiin Palloliiton Gladiaattoriksi 2017.

Saavutuksia:
– 40 A-maaottelua, joissa 7 maalia
– seurat pelaajana: Kuopion Elo, KuPS, Koparit (KPT)
– Suomen mestaruus KuPS 1974 ja KuPS 1976
– SM-sarjassa 403 ottelua ja 185 maalia
– seurat valmentajana: KuPS
– valmentajana Suomen Cupin voitto KuPS 1989
– kutsuttiin Palloliiton Gladiaattoriksi 2017

Maija Liukkonen (os. Raitanen) (s. 1956) – Pallon perässä läpi elämän
”On älyttömän iso rikkaus, että jalkapallo on ollut elämässäni. Toivoisin, että pystyisin pelaamaan vaikka kuinka kauan.”

Maija Liukkosen elämänpolku jalkapallon parissa hakee vertaistaan. Liukkosen kipinä jalkapallon pelaamiseen syttyi 1970-luvun alun Jyväskylässä, jolloin naisten jalkapallo otti Suomessa ensimmäisiä askeliaan. Kipinä on säilynyt elinvoimaisena 2020-luvun kynnykselle. Liukkonen on vielä yli 60-vuotiaana pelannut naisten kakkos- ja kolmosdivisioonissa.,
Liukkonen, silloinen Raitanen, nousi kansalliselle huipulle opiskelukaupungissaan Turussa. Hän voitti vuonna 1978 Suomen mestaruuden Turun Palloseurassa ja debytoi A-maajoukkueessa kaksi vuotta myöhemmin. 1980-luvulla Liukkonen kuului maajoukkueen runkopelaajiin ja oli välillä myös joukkueen kapteeni. Vuoteen 1991 jatkuneella maajoukkueuralla kertyi 52 A-maaottelua – pelipaikkana yleensä laitapuolustaja.
Liukkonen oli valmentajana pohjustamassa suomalaisen naisjalkapallon nousua kansainväliselle huipulle 2000-luvun alussa. Liukkonen ja Timo Lounio valmensivat HJK:n vuosituhannen taitteessa neljään Suomeen mestaruuteen ja kolmeen Suomen Cupin voittoon. Keväällä 2002 HJK selviytyi Liukkosen ja Lounion johdolla naisten UEFA Cupissa komeasti välieriin saakka.
Palloliitto nimesi Maija Liukkosen vuonna 2014 Helmeksi työstään suomalaisen naisten jalkapallon hyväksi.

Saavutuksia:
– 52 A-maaottelua
– seurat pelaajana: Jyväskylän Pallokerho (JyPK), Turun Pyrkivä, TPS, PP-Futis, Helsinki United, HJK, TuTo, Kontu, Pukinmäen Veto (PuVe), MPS
– Suomen mestaruus TPS 1978, Helsinki United 1990
– Suomen Cupin voitto Helsinki United 1990, HJK 1993, Pyrkivä 1994
– seurat valmentajana: HJK, Junioriklubi
– Suomen mestaruudet valmentajana: HJK 1997, 1998, 1999 ja 2001, lisäksi 3 Suomen Cup-voittoa
– luotsasi HJK:n Timo Lounion kanssa UEFA Cupissa välieriin kaudella 2001/2002
– nimettiin Palloliiton Helmeksi 2014

Jonatan Johansson (s. 1975) – Paraisilta Huuhkajien maalitykiksi
”Voin taata, ettei liigan suomalaispelaajien joukosta löydy hänen kaltaistaan viimeistelijää.” – Richard Möller Nielsen

Jonatan Johansson oli yksi Suomen ”kultaisen sukupolven” johtotähdistä. Paraisilta brittikentille ja A-maajoukkueen hyökkääjätähdeksi ponnistanut hyökkääjä on A-maajoukkueen kaikkien aikojen ottelutilastossa jaetulla toisella sijalla ja maalitilastossa kolmantena. Tehokkaimmalla kaudellaan brittikentillä 2000/2001 hän iski Englannin Valioliigassa yhdeksänneksi sijoittuneelle Charltonille 11 maalia liigassa ja kolme cup-kilpailuissa.

Johansson nousi kansainväliselle huipulle omaa polkuaan pitkin. Ensimmäiset maaottelunsa poikamaajoukkueiden ulkopuolelle jäänyt hyökkääjä pelasi 21-vuotiaana: helmikuussa 1996 hän debytoi alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ja alle kuukautta myöhemmin A-maajoukkueessa. Johansson onnistui heti A-maajoukkuedebyytissään Kuwaitia vastaan myös maalinteossa.

Lempinimellä ”Tintti” jo TPS:ssa 1995–1996 tunnetun Johanssonin ura ulkomailla alkoi yllättävässä osoitteessa: virolaisessa FC Florassa. Lyhyeksi välietapiksi jääneen Flora-pestin jälkeen edessä oli 10 vuotta brittikentillä. Parhaiten mies muistetaan Charltonista, jossa hänelle kirjattiin vuosina 2000–2006 kaikkiaan 148 ottelua ja 27 maalia Englannin Valioliigassa. Nopea hyökkääjä oli A-maajoukkueessa tehokkaimmillaan Stuart Baxterin aikana. MM-kisojen 2010 karsinnoissa viisi maalia iskenyt Johansson oli Huuhkajien paras maalintekijä. 

Paraisilta alkanut komea pelaajaura päätyi TPS:ssa kauteen 2010. Pelaajauransa jälkeen Johansson on työskennellyt valmentajana Skotlannissa ja Suomen A-maajoukkueen valmennusryhmässä.

Saavutuksia:
– 105 A-maaottelua, joissa 22 maalia
– seurat pelaajana: Pargas Idrottsförening (PIF), TPS, Flora (EST), Rangers (SCO), Charlton (ENG), Norwich (ENG), Malmö (SWE), Hibernian (SCO), St. Johnstone (SCO)
– Englannin Valioliigassa 148 ottelua joissa 27 maalia, parhaalla kaudella 2000/2001 11 maalia Valioliigassa (maalipörssin yhdeksäs sija) ja kolme cup-kilpailuissa
– valmentajana työskennellyt mm. Suomen A-maajoukkueen ja Motherwellin valmennusryhmissä sekä päävalmentajana Greenock Mortonissa

Keijo Voutilainen (s. 1936) – Kyykän Velho
”Velho tavallaan aivopesi meidät uskomaan itseemme.” – Petri Tiainen

Maaliskuussa 1986 Helsingin Olympiastadionilla pelattiin yksi Suomen jalkapallohistorian suurimmista otteluista, kun Keijo Voutilaisen valmentama Lahden Kuusysi kohtasi Steaua Bukarestin Euroopan mestarien cupin puolivälierissä. Kuusysi oli selvinnyt puolivälieriin pudottamalla edellisenä syksynä jatkosta Jugoslavian ja Neuvostoliiton mestarit, FK Sarajevon ja Zenit Leningradin. Romaniassa pelattu puolivälierien avausottelu oli päättynyt maalittomaan tasapeliin, eikä Steaua päässyt helpolla Helsingissäkään. 32 523 katsojan edessä ”Kyykkä” kaatui niukasti 0-1. Saavutuksen arvoa nosti myöhemmin entisestään se, että Steaua eteni lopulta koko kilpailun voittajaksi.

Lumiselle Olympiastadionille johtaneet europelit kruunasivat ”Velho” lempinimellä tunnetun Voutilaisen valmentajanuran, joka oli alkanut Lahden Reippaassa 1972. Jo uran alku oli vakuuttava, sillä Reipas voitti Suomen Cupin viidesti peräkkäin 1972-1976. Vuonna 1980 Voutilainen siirtyi Kuusysiin ja johdatti seuran 1980-luvulla kolmeen Suomen mestaruuteen. Euromenestyksen 1985–1986 myötä Suomen Valmentajat ry valitsi hänet ensimmäisenä jalkapallovalmentajana Vuoden valmentajaksi.

Voutilainen nousi valmentajana huipulle Lahdessa, mutta jalkapalloilijaksi hän kasvoi sotienjälkeisessä Kuopiossa. Pienikokoinen ja vikkelä laitahyökkääjä voitti KuPSissa kaksi Suomen mestaruutta 1950-luvulla ja pelasi kuusi ottelua A-maajoukkueessa. Pelaajaura jatkui KuPSin jälkeen Lahdessa ja Porvoossa ja päättyi vuonna 1968 suomalaisittain eksoottisessa paikassa, Australian Brisbanessa, jossa hän edusti hollantilaisten maahanmuuttajien perustamaa Hollandia SC:tä (nyk. Queensland Lions FC).

Keijo Voutilainen tunnettiin vaativana ja taktisesti taitavana valmentajana, mutta myös siitä, että hän sai pelaajistaan usein parhaan irti. Kuusysin unohtumattomalla eurotaipaleella hän iskosti pelaajiinsa itseluottamusta pitää palloa kovissakin paikoissa sekä pelaamaan kaksinkamppailuissa kovaa ja anteeksi pyytelemättä.

Saavutuksia:

Pelaajana:
– seurat: KuPS, Lahden Pallo-Miehet, Lahden Reipas, Porvoon Akilles, Hollandia SC (AUS)
– Suomen mestaruus KuPS 1956, KuPS 1958 ja Reipas 1963
– SM-sarjassa 161 ottelua ja 29 maalia
– 6 A-maaottelua

Valmentajana:

– seurat valmentajana: Lahden Reipas, Koparit, Kuusysi, KuPS, FinnPa
– luotsasi Kuusysin Euroopan mestarien cupin puolivälieriin kaudella 1985/1986
– kolme Suomen mestaruutta: Kuusysi 1982, 1984 ja 1986
– seitsemän Suomen Cupin voittoa: Reipas 1972-1976, Kuusysi 1983 ja 1987
– Suomen Valmentajat ry:n Vuoden valmentaja 1986
– Vuoden jalkapallovalmentaja 1982 ja 1986

Antti Muurinen (s. 1954) – Kasvualustana Kontula

”Kumpi näistä maista onkaan lähdössä MM-kisoihin? Jos englantilaiset ja saksalaiset eivät olisi olleet heidän lohkossaan, he olisivat puhtaasti selviytyneet kisoihin.” – Infordesporto-lehti Portugali-Suomi -ottelusta 27.3.2002 (1-4)

Antti Muurinen kuuluu niihin menestyneisiin jalkapallovalmentajiin, joilla ei ole takanaan pelaajauraa huipulla. Valkeakoskella syntynyt mutta jo nuorena miehenä Itä-Helsinkiin kotiutunut Muurinen pelasi 1970-luvulla 1.-3. divisioonissa Puotinkylän Valtissa, Helsingin Ponnistuksessa ja Kontulan Urheilijoissa. Muurisen ura valmentajana alkoi nelosdivariin pudonneessa Kontussa 1981. Ikää tulevalla mestariluotsilla oli 26 vuotta.

Muurinen nosti KontUn viidessä vuodessa nelosesta SM-sarjan porteille. Nousukiito huipentui syyskuussa 1986 pelattuun nousukarsintaotteluun Kontu-KePS, joka keräsi Rintinpolun kentälle yli 5000 katsojaa. Nousu SM-sarjaan jäi haaveeksi Kontulle, mutta ei Muuriselle, joka siirtyi jo seuraavana vuonna Lahden Kuusysiin. Tulosta tuli nopeasti: Muurinen johdatti Kuusysin Suomen mestariksi 1989 ja 1991. Talousvaikeuksiin kaatuneen Kyykän jälkeen mies valmensi kaksi vuotta Jarossa ennen siirtymistään HJK:hon.

HJK voitti heti Muurisen debyyttikaudella 1997 Suomen mestaruuden. Seuraavalla kaudella HJK ylsi sensaatiomaisesti ensimmäisenä suomalaisena seurana UEFA:n Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Sitkeästi taistellut Klubi keräsi Benficalta, Kaiserslauternilta ja PSV Eindhovenilta viisi pistettä. Vahvat näytöt Mestarien liigassa pohjustivat Muurisen valinnan Suomen A-maajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 2000.
Maajoukkueessa Muurisella oli käytössään kovatasoinen pelaajakatras. Jari Litmasen ja Sami Hyypiän tähdittämä joukkue ei saavuttanut paikkaa MM- tai EM-kisoissa, mutta ylsi huippuesityksiin useissa yksittäisissä otteluissa. Pelillisenä tunnusmerkkinä oli hyökkäysvoittoinen lyhytsyöttöpeli, joka luonnehti myös vuonna 2009 alkanutta Muurisen toista pestiä HJK:ssa. Klubi voitti Muurisen aikana 2009-2012 suomalaisessa jalkapallossa ennen kuulumattomat neljä peräkkäistä Suomen mestaruutta.

Uransa jälkipuoliskolla Muurinen on valmentanut muun muassa MyPassa, HIFK:ssa ja uudelleen Kontussa sekä työskennellyt HJK:n valmennuspäällikkönä. Vuodesta 1981 lähtien myönnetyn vuoden jalkapallovalmentaja-tunnustuspalkinnon Antti Muurinen on saanut selvästi useimmin, kuusi kertaa.

Saavutuksia:

– ensimmäinen suomalaisvalmentaja UEFA:n Mestarien liigassa (HJK 1998)
– Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja 2000-2005
– seurat valmentajana: Kontu, Kuusysi, Jaro, HJK, FC Lahti, MyPa, HIFK
– seitsemän Suomen mestaruutta: Kuusysi 1989, Kuusysi 1991, HJK 1997, HJK 2009, HJK HJK 2010, HJK 2011, HJK 2012
– kolme Suomen Cupin voittoa: HJK 1998, HJK 2008, HJK 2011
– Vuoden jalkapallovalmentaja 1989, 1997, 1998, 2009, 2010, 2011

2020 valitut

Valeri Popovitch (s. 1970) – Tsaari Suomessa

Valeri Popovitch pelasi peliurallaan pitkälti Suomessa, mutta hän on edustanut myös muun muassa hollantilaista Heerenveeniä, tanskalaista Ikastia ja moskovalaisia TsSKA Moskovaa sekä Spartak Moskovaa
Popovitch voitti Neuvostoliiton paidassa alle 16-vuotiaiden EM-pronssia vuonna 1986 ja alle 18-vuotiaiden EM-kultaa 1988. Vuonna 1989 hän osallistui nuorten maailmanmestaruuskilpailuihin. Neuvostoliiton edustaminen nuorten maajoukkueissa esti häntä edustamasta Suomen maajoukkuetta.
”Tsaarina” tunnettu Popovitch tunnetaan Suomessa erityisesti urastaan Valkeakosken Hakassa. Hakaa ”Vallu” edusti yhteensä 15 kauden ajan saavuttaen seurassa lukuisia pokaaleja sekä henkilökohtaisia saavutuksia, kirkkaimpana kruununa viisi (5) Suomen mestaruutta. Haka on ”jäädyttänyt” hänen pelinumeronsa 14.
HJK:ta edustaessaan Popovitch voitti vielä muun muassa yhden Suomen mestaruuden lisää ja onkin kiistatta yksi parhaista Veikkausliigassa koskaan pelanneista pelaajista. 395 ottelua, 166 maalia, neljänä kautena valinta liigan parhaaksi pelaajaksi puhuu ”Tsaarin” puolesta. Suomen korkeimmalla sarjatasolla on vain 4 häntä enemmän maaleja tehnyttä pelaajaa (Ismo Lius, Kai Pahlman, Olavi Rissanen ja Heikki Suhonen).
Popovitch on toiminut valmentajana ja valmennuspäällikkönä pelaajauransa jälkeen.

Saavutuksia:

– Suomen mestaruus (6): 1995, 1998, 1999, 2000, 2004, 2009
– SM-hopea (2): 2003, 2007
– SM-pronssi (2): 2002, 2006
– Suomen Cupin voitto (3): 1997, 2002, 2005
– Veikkausliigan paras pelaaja (4): 1995, 1998, 2002, 2003
– IS-tähtikisan voitto (5): 1995, 1999, 2003, 2005, 2007
– Veikkausliigan paras maalintekijä: 1995, 1999
– Ykkösen paras maalintekijä: 1992, 1997

2021 valitut

Soile Ojala (s. 1963) – Teräsnainen
Hämeenlinnan Pallokerhon kasvatti Soile Ojala nousi urallaan eniten A-maaotteluita pelanneeksi suomalaisnaiseksi. Heinäkuun 1986 ja kesäkuun 1991 välillä Ojala pelasi kaikissa maaotteluissa, usein joukkueen kapteenina. Peräkkäisiä otteluita kertyi peräti 32. Debytoituaan A-maajoukkueessa Belgiaa vastaan 1985 Ojala vakiinnutti nopeasti paikkansa Kaj Österbergin valmentamassa joukkueessa. Seuratasolla ura eteni Hämeenlinnasta helsinkiläisiin Kiffeniin, Kaunis Nainen Futikseen, PP-Futikseen ja Helsinki Unitediin. Vuonna 1989 Ojala saavutti PP-Futiksessa ensimmäisen jalkapallon Suomen mestaruutensa ja hänet valittiin vuoden naisjalkapalloilijaksi.

Vuodet 1991–1994 Ojala pelasi kovatasoisen Ruotsin pääsarjan Hammarbyssä, mikä oli vielä suomalaisille naispelaajille harvinaista: esimerkiksi toukokuussa 1994 Ojala oli ainoa ulkomailla jalkapalloa pelannut suomalaisnainen. Ojala jatkoi maajoukkueessa luottopelaajana myös Jyrki Niemisen ja Nils Suomalaisen alaisuudessa 1990-luvulla. Vuoteen 1996 päättyneen maajoukkueuran ottelusaldo oli lopulta 59. Määrää rajoitti se, että naisten maajoukkue pelasi 1980- ja vielä 1990-luvulla nykyiseen verrattuna varsin vähän otteluita. Esimerkiksi vuosina 1992 ja 1993 naiset pelasivat kunakin vuonna vain kolme A-maaottelua. Viimeiset vuotensa luotettava puolustaja pelasi nuorentuvassa maajoukkueessa Sanna Valkosen, Anne Mäkisen ja Laura Kalmarin kaltaisten tulevaisuuden tähtien kanssa. Joukkueen selvästi kokeneimpana pelaajana Soile Ojala tasasi tietä sille maajoukkueelle, joka 2000-luvulla johdatti naiset ensimmäisiin arvokisapaikkoihinsa.

Saavutuksia:

– 59 A-maaottelua ja kolme maalia
– seurat: Hämeenlinnan Pallokerho, Kiffen, Kaunis Nainen Futis, PP-Futis, Helsinki United, Hammarby IF (SWE), MPS
– Suomen mestaruus PP-Futis 1989, Helsinki United 1990
– Suomen Cupin voitto Helsinki United 1990, MPS 1997
– Ruotsin Cupin voitto 1994 Hammarby
– Vuoden naisjalkapalloilija 1989

Pekka Luhtanen (s. 1942) – Jalkapallotutkimuksen jättiläinen
Pekka Luhtanen on kansainvälisesti arvostettu jalkapallotutkimuksen, pelianalyysin ja valmennuksen polunraivaaja. Luhtasen tutkijan ura alkoi 1970-luvulla, kun aktiiviura pelaajana oli päättynyt loukkaantumiseen. Loukkaantuminen ei sammuttanut kipinää jalkapalloon, ja vuonna 1974 Luhtanen laati seuralleen Jyväskylän Palloilijoille kolmen muun henkilön kanssa Suomen ensimmäisen valmennusohjelman eri ikäluokille. Työn tuloksena syntyi myös kirja, Jalkapallon alkeet ja valmennuksen perusteet. Luhtanen kutsuttiin 1970-luvun puolivälissä kouluttajaksi Palloliiton valmentajakursseille sekä kuvaamaan ja analysoimaan nuorten maaotteluita. Kouluttajan tehtävät jatkuivat vuoteen 2015 saakka, ja valmennustehtäviä kertyi lopulta kaikkiaan 127 maaottelussa. Luhtanen oli mukana muun muassa Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä vuoden 2001 MM-kisoissa Argentiinassa sekä alle 17-vuotiaiden maajoukkueen valmennusryhmässä MM-kotikisoissa 2003.

Harva, jos kukaan, suomalainen on päässyt vaikuttamaan jalkapallon pelilliseen evoluutioon niinkin vahvasti kuin Pekka Luhtanen. Luhtanen oli vuosina 1982–1998 UEFA:n teknisen valiokunnan jäsen, jossa roolissa hän laati vuoden 1992 EM-kisoista pelianalyysin sekä ehdotuksen jalkapallosääntöjen muuttamisesta niin, ettei maalivahti saisi enää ottaa kenttäpelaajan syöttämää palloa käsiinsä. Lajia olennaisesti muuttanut sääntömuutos hyväksyttiin kaksi vuotta myöhemmin.Pekka Luhtasen meriitteihin lukeutuu myös pelaajien suoriutumista kentällä mitanneen tietokoneohjelman kehittäminen vuonna 1993. Edellä aikaansa ollut järjestelmä otettiin käyttöön eri puolilla maailmaa ja loi pohjaa myöhemmin valtavirraksi muuttuneelle data-analyysille. Ansiot tutkijana tekivät Luhtasesta arvostetun esitelmöitsijän jalkapalloon liittyvissä tieteellisissä ja muissa seminaareissa eri puolilla maailmaa: hän oli puhujana esimerkiksi Real Madridin 100-vuotisjuhlaseminaarissa 1992.

Saavutuksia:

– liikuntatieteiden tohtori, emeritusprofessori
– kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:n emeritustutkija
– Palloliiton valmentajakursseilla kouluttajana 1975–2015
– UEFA:n teknisen valiokunnan jäsen 1982–1998
– Valmennustehtäviä 127 maaottelussa
– 126 jalkapalloon liittyvää julkaisua
– Opetusministeriön liikunnan ja urheilun kultainen ansioristi 1999
– UEFA:n ainaisjäsen 1998, Palloliiton ainaisjäsen 2010
– Life member, International Society of Biomechanics in Sports 2004

Esko S. Lahtinen (s. 1937) – Tiedottajalegenda

Esko S. Lahtisen jäädessä vuonna 2002 eläkkeelle Palloliitosta silloinen puheenjohtaja Pekka Hämäläinen kehui Lahtista ”käveleväksi suomalaisen jalkapallokulttuurin edustajaksi”.

Esko Sakari Lahtinen teki Palloliitossa mittavan uran. Lahtinen toimi liitossa vuosina 1975–2002 useissa eri tehtävissä. Päätyönsä hän teki Palloliiton tiedotuspäällikkönä, ja hänellä oli myös useita luottamustehtäviä, kuten jäsenyys Fair Play-valiokunnassa.”Eko” aloitti Palloliiton markkinointi- ja tiedotuspäällikkönä 1. huhtikuuta 1975 palvellen tehtävässä aina vuoteen 1997 saakka. Merkittävänä työsarkana olivat Jalkapallokirjan, Jalkapallo-lehden ja myöhemmin Futari-lehden päätoimittajan työt. Jalkapallokirjan painosmäärä oli 1970-luvun puolivälissä 7000 kappaletta ja Jalkapallo-lehden levikki 15 000 kpl.Lahtisen aikana Palloliitto julkaisi myös Palloposti-lehteä, joka oli tarkoitettu sisäiseen tiedotukseen ja sidosryhmille. Tukena tiedotuspäälliköllä oli 1970-luvun puolivälissä asiantuntijaryhmä, johon liittohallituksen jäsenistä kuului Raimo Hagström. Muina jäseninä olivat Kai Nilsson, Matti Pitko, Pekka Seppänen ja Göran Wallén.Lahtisen laajaa jalkapallotietämystä on arvostettu ja siihen on tukeuduttu sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Lahtinen itse kirjoitti toistakymmentä jalkapalloaiheista kirjaa. Jalkapallon MM-kisat 2002 valittiin Vuoden urheilukirjaksi. Vuonna 2007 ilmestyneeseen suomalaisen jalkapallon historiateokseen Rakas Jalkapallo Lahtisen kontribuutiona olivat hänen tekemänsä haastattelut. Eerikkilän urheiluopiston vuonna 2019 julkaistussa 70-vuotishistoriassa käytettiin laajasti Lahtisen ottamia ja sittemmin Urheilumuseon kokoelmiin luovutettuja valokuvia. Vielä vuonna 2018 Lahtinen luovutti Urheilumuseon arkistolle viisikielisen jalkapallosanastonsa. Esko S. Lahtisen työhön luotettiin myös kansainvälisesti: hän toimitti 15 vuoden ajan Suomea koskevan osuuden arvostettuun European Football Yearbook -vuosikirjaan.

Saavutuksia:
– Suomen Palloliitossa 1975–2002
– Tiedotuspäällikkö, urheilutoimittaja, jalkapallokirjailija
– Vuoden urheilukirjaksi valitun teoksen Jalkapallon MM-kisat 2002 kirjoittaja

Pasi Rautiainen (s.1961)

Rautiainen on ehtinyt vaikuttaa jalkapallossa jo yli 40 vuoden ajan niin pelaajana, valmentajana kuin TV-kommentaattorina. Näissä kaikissa rooleissa vauhdikas jalkapallopersoona on paitsi menestynyt, myös jättänyt jälkeensä uskomattoman määrän värikkäitä muistoja ja tarinoita.

A-maajoukkuedebyyttinsä Rautiainen teki vasta 17-vuotiaana vuonna 1979. Keskikentällä ja laitahyökkääjänä peliuransa tehnyt PK-35:n, HPS:n ja HJK:n kasvatti on edelleen kaikkien aikojen nuorin A-maajoukkueessa pelannut pelaaja.

Tekniikallaan, liikkeellään ja lyhytsyöttöpelillään hurmanneen superlahjakkuuden esitykset herättivät nopeasti myös Euroopan suurseurojen kiinnostuksen. Monista vaihtoehdoista Rautiainen päätyi siirtymään Bayern Müncheniin huhtikuussa 1980. Baijerissa 18-vuotiaan nuorukaisen pelit jäivät vain yhteen, mutta seurannut lainasiirto Werder Bremeniin onnistui. Rautiainen tuli hyvin toimeen valmentaja Otto Rehhagelin kanssa ja teki läpimurtonsa Bundesliigaan vain parikymppisenä.

Vuonna 1982 Rautiainen valittiin vuoden jalkapalloilijaksi. Samana vuonna hän siirtyi Arminia Bielefeldiin, jossa hän vietti peliuransa parhaat vuodet. Niinä aikoina Arminia pelasi seurahistoriansakin menestyksekkäintä jalkapalloa Bundesliigan ylemmässä keskikastissa. Pääasiassa oikeana laiturina pelannut Rautiainen hurmasi paikallisia pallonkäsittelytaidollaan, juoksuvoimallaan ja iloisella personallaan, ja nousi paikallisten suursuosioon. Bielefeld putosi Bundesliigasta 1985, mutta Rautiainen jatkoi seurassa vielä yhden kauden verran, minkä jälkeen hän päätti palata Suomeen suorittamaan armeijan. Saksan vuosinaan Rautiainen pelasi pääsarjassa 116 ottelua ja teki niissä 14 maalia.
Maajoukkueessa Rautiainen ehti pelata 29 ottelua ja tehdä yhden maalin, joka syntyi vuonna 1979 Norjaa vastaan. Ottelumäärä olisi voinut kasvaa suuremmaksikin, mutta 80-luvun Bundesliigasta oli harvemmin pääsyä maajoukkueen harjoitusturnaukseen.

Pasin myöhempää pelaajauraa sävyttivät loukkaantumiset. Vuoden 1986 jälkeen Rautiaisen loppu-ura sujui Klubissa lukuun ottamatta paria lyhyttä visiittiä FC Locarnossa Sveitsissä sekä SG Wattenscheidissa Saksassa. Viimeiseksi maaotteluksi jäi Suomen 3-0 -voittoon päättynyt ottelu Olympiastadionilla Tsekkoslovakiaa vastaan 1987.

Valmennusuransa Rautiainen aloitti 1990-luvulla jalkapalloromanttisesti junioriseurastaan PK-35:stä. Valmennusuran startti oli lähes yhtä komea kuin futisurankin, sillä Rautiainen nosti pukinmäkeläisseuran Veikkausliigaan asti ja saavutti SM-pronssia heti ensimmäisellä pääsarjakaudellaan 1998. Kauden jälkeen kaupunginosaseura ostettiin ja siitä tuli FC Jokerit, jonka peräsimessä Rautiainen voitti Suomen Cupin vuonna 1999 ja SM-hopeaa 2000.

2000-luvulla Rautiainen valmensi Jokereiden lisäksi vielä KooTeePeeta, TPS:ää sekä Levadia Tallinnaa. Sinä aikana palkintokaappia kertyivät korostamaan Levadiasta Viron liigan hopeaa 2007 ja 2008, pronssia 2005 sekä SM-pronssia TPS:stä 2009. Kauden 2010 alla Rautiainen erosi TPS:n päävalmentajan paikalta, minkä jälkeen hän on työskennellyt pääasiassa TV-kommentaattorina eri kanavilla.

Vuonna 2022 valitut

Markku Peltoniemi (s. 1948)

Saavutuksia

Pelaajana
– keskikenttäpelaaja, 5 poikamaaottelua
– seurat: SM-sarjassa HJK 1965–1975, 1. divisioonassa HPS 1976 ja 2. divisioonassa HPS 1977–1978
– Suomen mestaruus HJK 1973, SM-hopeaa HJK 1965 ja 1966 ja SM-pronssia HJK 1968, 1969 ja 1974
– Suomen Cupin voitto HJK 1966
– SM-sarjassa 141 ottelua ja 13 maalia pelasi ja teki maalin HJK:n historian ensimmäisessä eurocup-ottelussa: 22.9.1965 Euroopan mestarien cup HJK-Manchester United 2–3

HJK:n joukkueenjohtajana
– joukkueenjohtajaksi HJK:ssa vuonna 1980
– yli 40 vuoden ajan joukkueenjohtajana yli tuhannessa HJK:n miesten edustusjoukkueen ottelussa
– 1980–2021 voittamassa Suomen mestaruutta 19 kertaa ja Suomen Cupia 13 kertaa
– nimettiin HJK:n Hall of Fameen 2007 ja Veikkausliigan legendaksi 2011
– Captain’s Ball 2014

Kari Ukkonen (s. 1961)
Kari Ukkonen edusti Suomea 59 maaottelussa. Kuopion Palloseuran kasvatti Kari Ukkonen oli pelaajana yksi uranuurtajista Euroopan kentillä. Jo 21-vuotiaana Belgiaan siirtynyt Ukkonen pelasi komean lähes 15-vuotisen uran Belgian ja Ranskan sarjoissa. Nykyään ”Uri” toimii Palloliiton huippu- ja nuorisovaiheen valmennusosaamisen asiantuntijana. Keskikenttäpelaaja

Saavutuksia pelaajana

– seurat: KuPS 1979–1982, Cercle Brugge (BEL) 1982–1986, Lokeren (BEL) 1986–1987, Anderlecht (BEL) 1987–1991, Royal Antwerp (BEL) 1991–1993, Châteauroux (FRA2) 1993–1996
– 59 A-maaottelua, 4 maalia-Palloliiton ja Urheilutoimittajien liiton vuoden jalkapalloilija 1983
– Neljä Belgian Cupin voittoa: 1985, 1988, 1989, 1992
– vuosina 1982–1993 Belgian pääsarjassa 215 ottelua ja 27 maalia

– Pelaajauran jälkeen mm. Palloliiton koulutuspäällikkönä ja valmentajana Suomen U18, U20 ja U21 -maajoukkueissa ja Turun Palloseurassa

Aki Lahtinen (s. 1958)
Oulun Palloseurassa uransa aloittanut Aki Lahtinen pelasi urallaan 56 aikuisten maaottelua. Monikäyttöinen pelaaja edusti Notts Countya vuosina 1981–1984 Englannin pääsarjassa. Lahtinen pelasi myös Suomen olympiajoukkueessa Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Hänet valittiin vuoden jalkapalloilijaksi kahdesti. Puolustaja

Saavutuksia:

– seurat: Oulun Palloseura (OPS) 1975–1981, Notts County (ENG) 1981–1985, Kemin Palloseura (KePS) 1985–1987, Oulun Työväen Palloilijat (OTP) 1988–1990
– 56 A-maaottelua, 11 nuorten maaottelua, 23 poikamaaottelua
– 31 ottelua ja 2 maalia Englannin pääsarjassa 1981–1984, 14 ottelua Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla 1984–1985
– Suomen mestaruus 1979 OPS ja 1980 OPS
– SM-sarjassa 249 ottelua ja 8 maalia vuosina 1976–1990
– mukana Suomen joukkueessa Moskovan olympialaisissa 1980
– Palloliiton ja Urheilutoimittajien liiton vuoden jalkapalloilija 1980, Urheilutoimittajien liiton vuoden jalkapalloilija 1981

Sanna Valkonen (s. 1977)
Sanna Valkonen pelasi ensimmäisen maaottelunsa vuonna 1995 Ruotsia vastaan. Yhteensä maaotteluita mittavalla uralla kertyi 120, mukaan lukien kahdet eri arvokisat. Lähes koko huikean uransa hän luuti topparin tontilla. Valkosen palkintokaapissa on muun muassa kaksi UEFA Cupin voittoa, lukuisia Suomen mestaruuksia ja Cup-voittoja, kaksi valintaa vuoden pelaajaksi Suomessa ja kasoittain muita voittoja ja titteleitä. Valkonen voitti urallaan Ruotsin pääsarjan sekä Cupin kahdesti.

Saavutuksia:

– seurat: Kontulan Urheilijat, Puistolan Urheilijat, Malmin Palloseura, Helsingin Jalkapalloklubi, Boston Renegades (USA), Umeå IK (SWE), AIK (SWE), KIF Örebro (SWE)
– 120 A-maaottelua, joissa 7 maalia
– 15 U23-maaottelua, 1 U18-maaottelu, 12 U17-maaottelua
– mukana Suomen joukkueessa EM-kisoissa 2005 (välierät) ja EM-kotikisoissa 2009 (puolivälierät)
– UEFA Cupin voitto 2003 Umeå ja 2004 Umeå
– Pohjois-Amerikan W-liigan mestaruus 2002 Boston
– Vuoden naispelaaja Suomessa 2001 ja 2002
– Suomen mestaruus 1993 KontU, 1998 HJK, 1999 HJK, 2000 HJK ja 2001 HJK-Suomen Cup 1996 PuiU, 1997 MPS, 1998 HJK, 1999 HJK, 2000 HJK ja 2002 HJK
– Ruotsin mestaruus 2002 Umeå ja 2005 Umeå-Ruotsin Cup 2002 Umeå ja 2003 Umeå

Vuonna 2023 valitut

Keith Armstrong (s. 1957)

1970-luvun lopussa sattuman kautta Suomeen saapunut Keith Armstrong on jättänyt eri rooleissa suuren jäljen suomalaiseen jalkapalloon. Newcastle Unitedista lainasopimuksella Oulun Palloseuraan kaudeksi 1979 siirtynyt Armstrong pelasi Suomessa lopulta yhdeksässä seurassa voittaen Suomen mestaruuden kolme kertaa. Vielä menestyksekkäämmäksi muodostui valmentajaura, jonka aikana suomalaistunut britti juhli mestaruutta viidesti.

Parhaiten ”Keke” tunnetaan Hakan menestysvuosien pääarkkitehtina. Vuonna 1997 Haka saavutti Armstrongin johdolla Suomen Cupin voiton ja nousun Veikkausliigaan. Seuraavilla kausilla Haka voitti kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta 1998–2000. Myöhemmin HJK:ssa niin mestaruuksia kuin Cup-voittoja tuli kaksi lisää. Vuoden jalkapallovalmentajaksi Armstrong valittiin kahdesti Hakassa (1999 ja 2000) ja kertaalleen HJK:ssa (2003).

Keith Armstrong tuli Suomessa suurelle yleisölle tutuksi jalkapallon MM-kisojen 1998 aikana. Ylen MM-kisalähetysten TV-kommentaattorina työskennellyt Armstrong äänestettiin ylivoimaisesti kisojen suosituimmaksi kommentaattoriksi. Rakastetulle kommentaattorille on riittänyt kysyntää myöhemminkin. Keke on ollut 2000-luvulla tuttu kasvo paitsi jalkapallon MM- ja EM-kisojen lähetyksissä myös Englannin Valioliigan ja Mestarien liigan kommentaattorina.

Saavutuksia:

• seurat pelaajana: Sunderland (ENG), Newport (ENG), Scunthorpe (ENG), Workington (ENG), Newcastle (ENG), Bulova SA (Hongkong), OPS, Koparit, Kuusysi, KPV, KePS, VIFK, TP-55, IFK Mariehamn, RoLa
• SM-sarjassa 166 peliä ja 48 maalia vuosina 1979–1986
• seurat valmentajana: VIFK, RoLa, RoPS, TP-Seinäjoki, Haka, HJK, Ilves
• pelaajana kolme Suomen mestaruutta: OPS 1979, OPS 1980, Kuusysi 1984
• päävalmentajana viisi Suomen mestaruutta: Haka 1998, Haka 1999, Haka 2000, HJK 2002, HJK 2003
• päävalmentajana kolme Suomen Cupin voittoa: Haka 1997, HJK 2003, HJK 2006
• vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 1999, 2000, 2003

Jukka Vakkila (s. 1951)

Jukka Vakkila muistetaan Suomen miesten A-maajoukkueen päävalmentajana 1988–1992, mutta poikkeuksellisen pitkällä valmentajaurallaan hän on vaikuttanut monessa muussakin roolissa.

Vakkila aloitti valmentamisen Keravan Pallokerhon junioreista 1970-luvun alussa ollessaan vasta hieman yli 20-vuotias. Valmentajaura jatkui 1970-luvulla Keravan Pallo -75:n miesten valmentajana ja alle 16-vuotiaiden poikien maajoukkuevalmentajana. Ensimmäinen pesti miesten pääsarjatasolla oli Valkeakosken Haka vuosina 1982–1984. Vakkila palasi myöhemmin Hakan peräsimeen vielä kahdesti, 1986–1987 ja 1993–1996. Vuosina 1984 ja 1995 hänet valittiin vuoden jalkapallovalmentajaksi Suomessa.

Valmentamisen lisäksi Vakkila on ollut kehittämässä suomalaisten jalkapallovalmentajien koulutusjärjestelmää. Vakkila oli luomassa vuonna 1981 Eerikkilän urheiluopistolla aloittanutta Jalkapallovalmentajakoulua, joka loi perustan Suomen nykyiselle valmentajakoulutukselle. Pitkäaikainen Palloliiton koulutuspäällikkö on vaikuttanut myös Suomen jalkapallovalmentajat ry:n puheenjohtajana ja jalkapallovalmentajayhdistysten eurooppalaisen kattojärjestön AEFCA:n hallituksen jäsenenä.

Saavutuksia:

• valmentajaura: KPK, KP-75, Suomi U16, Haka, Suomi U21, Suomi (olympiajoukkue), Suomen miesten A-maajoukkue, Jazz, Karjalan tyttöfutis (KTF), Savitaipaleen Urheilijat (tytöt), PePo (naiset)
• Suomen miesten A-maajoukkueen päävalmentaja 1988–1992
• päävalmentajana yksi Suomen mestaruus: Haka 1995
• vuoden jalkapallovalmentaja Suomessa 1984 ja 1995

Jutta Rautiainen (s. 1964)

Jutta Rautiainen kuuluu Suomen naisten jalkapallon uranuurtajiin niin pelaajana kuin valmentajana. Rautiainen edusti pelaajaurallaan 1980-luvulla HJK:ta ja PP-Futista voittaen kahdeksan Suomen mestaruutta ja viisi Suomen Cupia. A-maaottelussa pelejä kertyi 13 ja niissä kaksi maalia.

Rautiainen siirtyi pelaajasta valmentajaksi vuonna 1991, kun Palloliitto tarjosi hänelle pestiä alle 20- ja alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkuevalmentajana. Hänestä tuli näin ensimmäinen jalkapallomaajoukkuetta valmentanut nainen Suomessa. Rautiainen oli 1990-luvun alussa mukana myös naisten A-maajoukkueen valmennuksessa yhdessä päävalmentaja Jyrki Niemisen kanssa.

Myöhemmin Rautiainen on valmentanut naisten pääsarjatasolla Malmin Palloseuraa ja HJK:ta. Miesten sarjoissa kokemusta kertyi FC Jokereista, jossa hän työskenteli apuvalmentajana veljensä Pasin ollessa päävalmentajana.
Jutta Rautiainen tulee todellisesta jalkapalloperheestä. Hall of Fameen vuonna 2021 nimetty veli Pasi Rautiainen tunnetaan menestyksekkäästä urastaan pelaajana, valmentajana ja TV-kommentaattorina. Isä Pentti Rautiainen pelasi vuosina 1953–1966 Helsingin Palloseurassa 136 ottelua SM-sarjassa voittaen kertaalleen Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin.

Saavutuksia:

• seurat pelaajana: HJK, PPF
  pelaajana kahdeksan Suomen mestaruutta ja viisi Suomen Cupin voittoa
• 13 A-maaottelua, kaksi maalia
• valmentajana tyttöjen maajoukkueissa, Malmin Palloseurassa, FC Jokereissa ja HJK:ssa
• valmentajana kaksi Suomen Cupin voittoa

Jessica Julin (s. 1978)

Pietarsaarelaislähtöinen Jessica Julin saavutti neljäntenä suomalaisena naisena sadan pelatun A-maaottelun rajapyykin. Vuoteen 2010 päättyneellä pelaajaurallaan Julin pelasi 118 A-maaottelussa edustaen Suomea kaksi kertaa myös arvokisoissa, EM-kisoissa 2005 ja EM-kotikisoissa 2009. EM-kisoissa 2005 Suomi selvisi hienosti välieriin asti ja EM-kotikisoissakin alkulohkostaan jatkoon.

Julinin pelaajaura alkoi Pietarsaaressa poikien joukkueissa 1980-luvun puolivälissä. Pääsarjadebyyttinsä työteliäs keskikenttäpelaaja teki FC Unitedissa ennen siirtymistään ulkomaiden sarjoihin. A-maajoukkueessa Julin debytoi Algarve Cupissa Norjaa vastaan vuonna 1997. Tätä ennen hän oli ollut jo vuosia vakiokasvoja niin tyttöjen kuin alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa, joissa pelejä kertyi yhteensä 38.

Jessica Julin pelasi suurimman osan urastaan Ruotsissa. Komean uran aikana tutuksi tulivat muun muassa maan menestyneimpiin seuroihin lukeutuvat Umeå IK ja AIK.

Saavutuksia:

• 118 A-maaottelua, neljä maalia
• seurat: FC United, Umeå IK (SWE), South Carolina (USA), HJK, Göteborg (SWE), AIK (SWE), Stattena IF (SWE)
  Suomen joukkueessa EM-kisoissa 2005 ja 2009VPS lataa hetken akkuja